Tiedotteet

Tälle sivulle on koottu julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Tiedotteet

Leikkikenttien turvallisuus on parantunut Itä-Suomessa

(Itä-Suomi)

Itä-Suomen leikkikenttien turvallisuus on parantunut, mutta omavalvontaa ja korjaustoimintaa tulee edelleen tehostaa puutteiden vähentämiseksi.

Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella suoritettiin alkukesästä 2012 leikkikenttien turvallisuuden valvontaprojekti. Projektiin osallistui kymmenen kunnallista ympäristöterveydenhuollon valvontayksikköä, joissa tarkastettiin 166 leikkikenttää eri puolilla Itä-Suomea.

Puutteita kirjattiin kaikkiaan 145 leikkikentässä yhteensä 546 kappaletta. Yleisimmät puutteet olivat tunnistetaulun tai turvallisuusasiakirjan puuttuminen, iskua vaimentavan alustan riittämättömyys (esimerkiksi kooltaan liian pieni) sekä erilaiset viat laitteissa. Leikkikenttien turvallisuus Itä-Suomessa on lukumääräisesti korkeasta puutemäärästä huolimatta melko hyvä, sillä vakavia puutteita ei leikkikentillä ollut. Kuntien terveystarkastajat antoivat 45 kirjallista kehotusta puutteiden korjaamiseksi.

Edellisen kerran Itä-Suomen leikkikenttiä tutkittiin projektiluonteisesti vuonna 2008. Turvallisuuden voidaan katsoa parantuneen. Vakavampien puutteiden määrä oli vähentynyt ja korjauskehotuksia annettiin selvästi vähemmän kuin aiemmin. Leikkikenttien ylläpitäjän suunnitelmallista ja jatkuvaa omavalvontaa sekä huolto- ja korjaustoimintaa tulee tehostaa, jotta leikkikentistä tulee entistäkin turvallisempia.

Linkki raporttiin.

 

Lisätietoja:
tarkastaja Matti Koskela,  p. 0295 016 913, etunimi.sukunimi@avi.fi
peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto


 


Päivitetty