Tiedotteet 2018

Tälle sivulle on koottu vuonna 2018 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Tiedotteet 2018

Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kansainvälisyyspäivät pidetään 12.-13.11.2018 Rovaniemellä

Lappi

Yleissivistävän koulutuksen 10. valtakunnalliset kansainvälisyyspäivät järjestetään Rovaniemellä Arktikumissa. Osallistujia on yhteensä 130 eri puolelta Suomea.

Tilaisuuden teema on arktinen ulottuvuus ja Lappi globalisaation keskiössä.

Lapin yliopiston kielikeskuksen johtaja Ville Jakkulan aiheena on Osaaminen edellä kansainvälistymään – kielet ja kulttuurit keskiössä. Kiina-ilmiöstä ja koulutuksesta vientiartikkelina puhuvat rehtori Heikki Ervast ja Unesco Chair-professori Hannele Niemi. Yrittäjä Tanja Poutiainen-Rinne kertoo Tanjan tarinan.

Työpajoissa käsitellään muun muassa kansainvälistymistä uudistuvassa lukiossa sekä koulutuksen merkitystä maahanmuuttajanaisten ja lasten kotoutumisessa. Ohjelmassa on lisäksi työpajoja ja paneelikeskusteluja, joissa myös nuoret ovat mukana.

Jokaisen koulun ja opetuksen järjestäjän tulisi huomioida kansainvälisyys omassa opetuksessaan. Globalisaatio koskee meitä kaikkia myös Lapissa. Tavoitteena on opettaa ja oppia kansainvälisyyden avaintaitoja koulujen arjessa, sanoo opetustoimen ylitarkastaja Kari Torikka Lapin aluehallintovirastosta.

Päivät toteutetaan Opetushallituksen, Rovaniemen kaupungin, opetus- ja kulttuuriministeriön ja Lapin aluehallintoviraston yhteistyönä. Kansainvälisyyspäivät on suunnattu peruskoulujen ja lukioiden opettajille, rehtoreille, opetuspäälliköille, sivistysjohtajille, varhaiskasvatuksen ammattilaisille ja muille, joita aihe kiinnostaa. Päivien juontajana toimii Áilu Valle, saamelainen rap-artisti.

Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita paikalle.

Lisätietoja:
Kari Torikka, opetustoimen ylitarkastaja, puh. 0295 017, etunimi.sukunimi@avi.fi, Lapin aluehallintovirasto

 

OHJELMA

Maanantai 12.11.2018

9.30 – 10.30

Agenda2030-tapaamisessa ideoidaan Opetushallituksen edustajien kanssa YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelman mukaisia, koulun ja varhaiskasvatuksen arkeen istuvia kestäviä toimintatapoja.

TAI

Erasmus +, Erasmus kouluissa ja Nordplus -ohjelmainfo aloitteleville kansainvälistyjille

10.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvit

11.00  Tilaisuuden avaus, Antti Lassila, toimialajohtaja, sivistyspalvelut, Rovaniemi

Musiikkiesitys, Lapin yliopiston harjoittelukoulun musiikkiluokkien kuoro, johtaa Paula Nikkilä-Rautajoki

11.15 X kansainvälisyyspäivien avaus ja johdatus aiheeseen, Jorma Kauppinen, johtaja, OPH

Osaaminen edellä kansainvälistymään – kielet ja kulttuurit keskiössä, Ville Jakkula, kielikeskuksen johtaja, Lapin yliopisto

Keskustelua

12.00   Lounas

13.00  Paneelikeskustelu. Muuttuuko kulttuuriperintö? Panelistit: Paula Mikkola, Lapin yliopisto; opiskelijat Ola Jomppanen, Lyseonpuiston lukio ja Julius Parkkinen, Tampereen teknillinen lukio, Rauni Äärelä-Vihriälä, KT, Saamenkielisen kielikylvyn kehittäjäopettaja, Kirsi Tarkka, erityisasiantuntija, OPH, tutkijan näkökulma, Arktikum

13.45 Kiina- ilmiö / Koulutus vientiartikkelina, Heikki Ervast, rehtori, Lapin  yliopiston harjoittelukoulu Kommentti, Unesco Chair -professori Hannele Niemi

Opiskelijat innovoijina, Julius Parkkinen, Tampereen teknillinen lukio ja Ola Jomppanen, Lyseonpuiston lukio

14.45       Iltapäiväkahvit.

15.15 Työpajatyöskentelyä 1 (työpajat toistetaan tiistaina klo 13)

Tiistai 13.11.2018

9.00       Aamukahvit

9.15   Musiikkiesitys, Saarenputaan päiväkodin eskarit, Rovaniemi

9.30 Lapin kansainvälistymisen vetovoimatekijät, Niina Pietikäinen, toimitusjohtaja, Harriniva Hotels & Safaris

10.15  Saamelaiset rajat ylittävällä arktisella polulla, Rauna Rahko-Ravantti, KT, tutkija, Lapin yliopisto

11.00  Työpajatyöskentelyä 2

12.00  Lounas

13.00 Kansainvälisyyden suuntia yleissivistävässä koulutuksessa, Jari Rajanen, johtaja, Opetus- ja kulttuuriministeriö

13.30   Tanjan tarina Lapin tytöstä kansainvälisen alppihiihtomaailman huipulle, maailmancupin voittaja, olympiamitalisti, yrittäjä Tanja Poutiainen-Rinne

14.00-14.30 Päätössanat ja kapulan vaihto, Paula Mattila, OPH, Nina Rekola, OPH


Päivitetty