Tiedotteet 2020

Tälle sivulle on koottu vuonna 2020 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Salon Korvenmäen jätekeskukselle uusi ympäristölupa

Etelä-Suomi, Lounais-Suomi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt ympäristöluvan Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n Salossa sijaitsevalle Korvenmäen jätekeskukselle. Lupapäätös koskee jätekeskuksen voimassa olevan ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamista jätteenkäsittelyn ja jätteenpolton parhaasta käyttökelpoisesta tekniikasta annettujen päätelmien eli ns. BAT-päätelmien takia. Päätös tuo myös muita muutoksia jätekeskuksen toimintaan ja lupamääräyksiin.

Jätekeskus saa muuttaa toimintaansa osittain hakemuksen mukaisesti. Jätekeskuksen olemassa olevia toimintoja ovat tavanomaisen ja vaarallisen jätteen loppusijoitus, biokaasuvoimala, jätteiden pienerien ja hyötyjätteiden vastaanotto, biojätteen välivarastointi ja siirtokuormaus, pilaantuneiden maiden vastaanotto ja käsittely sekä vaarallisten jätteiden vastaanotto-, varastointi- ja käsittelytoiminnot ja loppusijoitus.

Uuden luvan mukaiset toiminnan muutokset koskevat jätteenkäsittely- ja loppusijoitusalueen laajennusta, muutoksia käsiteltävissä jätteissä ja niiden määrissä sekä uusien jätteenkäsittelytoimintojen käyttöönottamista. Uusina tai laajennettuina jätteenkäsittelytoimintoina alueella aloitetaan jätteenpolton pohjakuonien käsittely, polttokelpoisen jätteen välivarastointi, biojätteen välivarastointi ja siirtokuormaus, puutarhajätteiden ja hevosenlannan kompostointi sekä pilaantuneiden massojen käsittely uusilla menetelmillä.

Hakemuksessa esitetyn sako- ja umpikaivolietteiden vastaanoton aloittamisen osalta aluehallintovirasto hylkäsi hakemuksen, koska hakemuksen perusteella ei voitu varmistua siitä, riittääkö jätevedenpuhdistamon kapasiteetti nykyisellään vastaanottamaan kyseisestä toiminnasta peräisin olevia jätevesiä. Lisäksi hakemuksessa ei ollut riittävästi selvitetty lietteiden vastaanottoon liittyviä hajuvaikutuksia.

Ympäristöluvan määräykset pilaantumisen estämiseksi

Päätöksessä on annettu uudet Korvenmäen jätekeskuksen toimintakokonaisuutta koskevat lupamääräykset, jotka korvaavat aiempien voimassa olevien lupapäätösten määräykset.

Ympäristöluvassa on määrätty uuden tasausaltaan rakentamisesta. Yritys on määrätty tehostamaan kaatopaikkakaasujen keräys- ja käsittelyastetta hajuhaittojen vähentämiseksi sekä selvittämään kaasujen hyödynnettävyyttä. Toiminnan päästöjen ja vaikutusten tarkkailusta on annettu uusia määräyksiä, joihin sisältyvät mm. meluselvityksen, hajunleviämisselvityksen sekä pölymittausten toteuttaminen. Yrityksen täytyy myös laajentaa pohjavesivaikutusten tarkkailua jätekeskuksen itäpuolella uusien alueiden käyttöönoton myötä.

Toiminnan aloittaminen

Aluehallintovirasto on myöntänyt Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:lle oikeuden aloittaa lupapäätöksen mukaiset uudet toiminnot lupamääräyksiä noudattaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta ja määrännyt yhtiön asettamaan vakuuden ympäristön saattamiseksi ennalleen lupapäätöksen kumoamisen tai lupamääräysten muuttamisen varalle.

Päätös nro 353/2020 on nähtävänä aluehallintoviraston Lupa-tietopalvelussa. Päätökseen saa hakea valittamalla muutosta 12.11.2020 saakka.

Lisätietoja

Ympäristöylitarkastaja Janne Kekkonen, p. 0295 016 458

Ympäristöneuvos Fredrik Klingstedt, p. 0295 016 436 (ei tavoitettavissa viikolla 42)

etunimi.sukunimi@avi.fi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto


Päivitetty