Tiedotteet 2020

Tälle sivulle on koottu vuonna 2020 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Perusoikeuksien toteutuminen ja tartuntojen ehkäisy sosiaalihuollossa

Valvira on lähettänyt kunnille yhteistyössä aluehallintovirastojen kanssa laaditun ohjeen, jossa se muistuttaa kuntia ja palveluntuottajia siitä, ettei perustuslain mukaisia kansalaisten perusoikeuksia tarpeettomasti ja lainvastaisesti rajoiteta. Palvelujen tuottajien tulee huomioida, että vaikka tartuntojen ehkäisy on keskeisen tärkeää COVID-19 -tilanteessa, on rajoittamista koskien noudatettava voimassa olevaa lainsäädäntöä.

Valvontaviranomaisille on tullut yhteydenottoja sosiaalihuollon asumispalveluissa asuvien ja ympärivuorokautisessa hoidossa olevien asiakkaiden COVID-19 aikana tehtyjen yhteydenpidon ja liikkumisen rajoittamisen asianmukaisuudesta.

Valvontaviranomaiset kiinnittävät tällä ohjeella kuntien ja palvelujen tuottajien huomiota siihen, ettei perustuslain mukaisia kansalaisten perusoikeuksia tarpeettomasti ja lainvastaisesti rajoiteta.

Tartuntataudin perusteella tehtävästä perusoikeuksien rajoittamisesta päättää aina tartuntataudeista vastaava lääkäri

Tartuntatautilaissa on säädetty, että ainoastaan tartuntataudeista vastaava lääkäri voi asettaa asiakkaan karanteeniin, jos hänen epäillään altistuneen COVID-19 –infektiolle tai eristää asiakkaan, jos hänen todetaan sairastuneen COVID-19 –infektioon. Tartuntataudin perusteella tehtyihin karanteeni- ja eristämispäätöksiin liittyviä rajoituksia ei voida yksikön omasta aloitteesta laajentaa yksikön kaikkia asiakkaita koskeviksi.

Vanhustenhuollon asumispalveluyksiköissä on muistettava, että asiakkaiden ja heidän läheistensä tapaamisia ja vierailuja ei voi kategorisesti kieltää, eikä asiakkaan poistumista yksiköstä voi estää ilman lakiin perustuvaa syytä, mikäli asiakas ei ole tartuntatautilain mukaisesti eristetty tai karanteenissa.

Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien avohuollon palveluissa ei ole pandemia/epidemiatilanteisiin liittyvää erityistä sääntelyä. Asumispalveluissa tulee noudattaa samoja ohjeita kuin vanhustenhuollon asumispalveluissa.

COVID-19 –aikana sijaishuollossa olevan lapsen liikkuminen sijaishuoltopaikan alueella ja sen ulkopuolella tapahtuu samoin kuin muidenkin lasten liikkuminen arjessa.

Vammaisten henkilöiden liikkumista pois asumisyksiköstä ei voida rajoittaa muuten kuin tartuntatautilain mukaisilla päätöksillä tai kehitysvammalaissa mainittujen rajoitustoimenpiteiden edellytysten täyttyessä.

Myös osa vammaispalvelujen asiakkaista voivat kuulua COVID-19 –taudin riskiryhmään, minkä vuoksi asiakasturvallisuuden varmistamiseksi sekä vierailujen että ulkoilun aikana on huolehdittava asianmukaisesta suojautumisesta ja turvaetäisyydestä, kuten vanhustenhuollon palveluissa.

Vastuuhenkilön on varmistuttava ohjeiden noudattamisesta

Toimintayksiköiden vastuuhenkilöiden on huolehdittava siitä, että tämä ohje käydään asiakastyötä tekevän henkilöstön kanssa läpi. Kuntien ja yksityisten palveluntuottajien tulee omavalvonnallisin keinoin varmistua siitä, että ohjetta noudatetaan kaikissa toimintayksiköissä. Kuntien tulee valvoa ohjeen noudattamista sekä omissa että ostamissaan yksityisen palvelujen tuottajien yksiköissä.

Kuntien ja yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien tulee huolehtia sosiaalihuollon palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta asiakkaiden palvelutarpeen mukaisesti kaikissa tilanteissa. Mahdolliseen seuraavaan tartuntatautitilanteen pahenemiseen tulee valmistautua ja varautua siten, että asiakkaiden perusoikeudet toteutuvat eikä heidän oikeusturvansa vaarannu samalla kun huolehditaan tartuntojen ehkäisystä.

Lue lisää:

Perusoikeuksien toteutuminen ja tartuntojen ehkäisy sosiaalihuollossa (pdf)

Vanhuksiin kohdistuvat rajoitukset koronaepidemian aikana (oikeusasiamies.fi)

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on myös 18.6.2020 antamassaan päätöksessä (EOAK/3232/2020) arvioinut erityisesti vanhusten oikeuksien rajoitusten oikeudellisia perusteita koronaepidemian aikana.

 

Valvirasta lisätietojen antajat:

Elina Uusitalo, ylitarkastaja, puh. 0295 209 334

Reija Kauppi, lakimies, puh. 0295 209 429

etunimi.sukunimi@valvira.fi

 

Etelä-Suomen aluehallintovirastosta lisätietojen antajat:

Päivi Vainio, sosiaalihuollon ylitarkastaja, puh. 029 501 6000

Sari Luukko sosiaalihuollon ylitarkastaja, puh. 029 501 6000

Sari Husa, sosiaalihuollon johtava ylitarkastaja, puh. 029 501 6000

Jaana Jokiniitty, sosiaalihuollon ylitarkastaja, puh. 029 501 6000

 

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta lisätietojen antajat:

Paula Mäkiharju-Brander, sosiaalihuollon ylitarkastaja, puh. 0295 018 525

Miia Kaartinen, aluehallintoylilääkäri, puh. 0295 018 091

Laura Blåfield, aluehallintoylilääkäri, puh. 0295 018 587

 

Lounais-Suomen aluehallintovirastosta lisätietojen antaja:

Sini Virtanen, sosiaalihuollon ylitarkastaja, puh. 0295 018 017

 

Itä-Suomen aluehallintovirastosta lisätietojen antaja:

Taija Liukkonen, ylitarkastaja, puh. 029 501 6911

 

Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta lisätietojen antaja:

Mirka Mäkipää, sosiaalihuollon ylitarkastaja, puh. 0295 017 021

 

Lapin aluehallintovirastosta lisätietojen antajat:

Marjut Eskelinen, sosiaalihuollon ylitarkastaja, puh. 0295 017 378

etunimi.sukunimi@avi.fi

 


Päivitetty