Tiedotteet 2019

Tälle sivulle on koottu vuonna 2019 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Tiedotteet 2019

Liikkuva opiskelu tuo Liikkuva koulu -toiminnan myös toiselle asteelle

Etelä-Suomi

Aluehallintoviraston myöntämän Liikkuva opiskelu -hanketuen tavoitteena on kehittää aktiivista toimintakulttuuria, lisätä opiskelupäiviin liikettä ja liikkumisen mahdollisuuksia sekä vahvistaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt valtionavustusta toisen asteen liikunnan tukemiseen 1 087 300 euroa. Avustusta myönnettiin 40 oppilaitokselle, joista 22 tarjosi lukio-opetusta, kymmenen ammatillista opetusta ja kahdeksan sekä ammatillista koulutusta että lukio-opetusta. Kehittämisavustuksilla tuetaan kuntia ja koulutuksen järjestäjiä Liikkuva opiskelu -ohjelman tavoitteiden ja toimenpiteiden toteuttamisessa. Keskeisintä toiminnassa on jokaisen oppilaitoksen mahdollisuus toteuttaa liikkuvampia opiskelupäiviä omalla tavallaan. Liikkuva opiskelu laajentaa peruskoulujen Liikkuva koulu -toiminnan ideaa toiselle asteelle.

Lisää liikettä liikuntatutoreiden, avoimien tilojen ja hankintojen avulla

Suosituimmiksi liikunnan lisäämisen välineiksi nousi useissa hankkeissa liikuntatutoreiden hyödyntäminen, liikuntatilojen avoin käyttö sekä väline- ja kalustehankinnat. Liikuntatutorointi on opiskelijoiden välistä vertaisohjaamista, jota on käytetty myös Liikkuva koulu -toiminnassa. Ideana on kouluttaa opiskelijoiden keskuudesta liikuntatutoreita, joiden tehtävänä on lisätä liikettä väli- ja hyppytunneille sekä suunnitella ja toteuttaa liikunnallisia tapahtumia.

Avaamalla oppilaitosten liikuntatilat opiskelijoiden vapaaseen käyttöön saadaan lisättyä liikettä päivään. Yhteistyösopimukset sekä kaupunkien liikuntapaikkoihin että yksityisiin liikuntakeskuksiin kasvattavat opiskelijoiden liikuntamahdollisuuksien määrää. Lisäksi istumista ja paikallaoloa vähentävät kalusteratkaisut sekä liikuntavälinehankinnat auttavat opiskelijoita aktivoitumaan. Esimerkiksi seisomapöydillä voidaan mahdollistaa erilaiset työskentelyasennot.

Myönnetyt avustukset

Avustusta myönnettiin seuraaville hakijoille:

Hakija/€

Ammattiopisto Spesia Oy 26 000
Asikkalan kunta 8 500
Axxell Utbilning Ab 34 500
Espoon kaupunki 76 000
Espoon seudun koulutuskuntayhtymä  Omnia 65 000
Etelä-Karjalan Koulutuskuntayhtymä 25 000
Forssan kaupunki 14 500
Harjun Oppimiskeskus Oy 10 000
Hattulan kunta 17 000
Helsingin kaupunki 166 000
Helsingin yliopisto 5 000
Hyria koulutus Oy 9 500
Hyvinkään kaupunki 31 000
Imatran kaupunki 12 500
Invalidisäätiö sr 40 000
Itä-Hämeen kansansivistystyön säätiö sr 2 500
Järvenpään kaupunki 50 000
Keravan kaupunki 11 000
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä 41 000
Kotkan kaupunki 15 000
Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä 20 000
Koulutuskuntayhtymä Tavastia 25 000
Kouvolan kaupunki 66 000
Lahden kaupunki 20 000
Lappeenrannan kaupunki 25 000
Lohjan kaupunki 35 000
Loviisan kaupunki 14 000
Luumäen kunta 16 000
Nurmijärven kunta 29 700
Orimattilan kaupunki 10 000
Parikkalan kunta 3 200
Porvoon kaupunki 3 500
Raseborgs stad 3 900
Rautjärven kunta 4 000
Riihimäen kaupunki 15 500
Savitaipaleen kunta 16 500
Svenska Framtidsskolan i Helsingforsregionen Ab 19 000
Tuusulan kunta 25 000
Vantaan kaupunki 45 000
Vihdin kunta 31 000

 

Lisätietoja
ylitarkastaja Kristian Åbacka, p. 0295 016 537
etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen AVI


Päivitetty

lomakkeet