Tiedotteet 2019

Tälle sivulle on koottu vuonna 2019 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Tiedotteet 2019

Brexit ja Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisten työnteko-oikeus

Työsuojelun vastuualue

Viime viikolla vahvistettiin erillislaki Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oleskeluoikeuden jatkamiseksi Suomessa määräajaksi. Erillislaki säädettiin siltä varalta, että Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt kuningaskunta eroaa Euroopan unionista ilman erosopimusta, jolloin Suomessa oleskelevien Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä unionin oikeuteen perustunut oikeusperusta oleskella Suomessa ei olisi enää voimassa. 

Erillislakia sovelletaan ennen Yhdistyneen kuningaskunnan eroamista Euroopan unionista Suomeen saapuneeseen Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaiseen, joka on rekisteröinyt oikeutensa oleskella Suomessa tai jättänyt sitä koskevan rekisteröintihakemuksensa Maahanmuuttovirastolle ennen eroa, sekä hänen perheenjäseneensä.

Maahanmuuttovirasto ohjeistaa Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisia ja heidän perheenjäseniään rekisteröitymään ennen eroa, sillä rekisteröityneet Suomessa asuvat Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaiset voivat jatkaa oleskeluaan, asumistaan, työntekoaan ja opiskeluaan sekä sosiaaliturvaan liittyviä etuuksiaan vuoden 2020 loppuun saakka.

Tämän hetkisen tiedon mukaan Iso-Britannialla on vajaa kaksi viikkoa aikaa ilmoittaa jatkotoimista. Jos muuta ei sovita, uusi eropäivä on 12.4.2019. Rekisteröinnin ehtii tekemään vielä ennen nyt arvioitua eropäivää. Mikäli rekisteröintihakemus hylätään, hakijan oikeus oleskella Suomessa lakkaa, kun hylkäävä päätös on tullut lainvoimaiseksi.

Eropäivän jälkeen Yhdistyneestä kuningaskunnasta tulee niin sanottu kolmas maa ja sen kansalaisista kolmannen maan kansalaisia, joiden eron jälkeinen oleskelu ja työnteko Suomessa edellyttää oleskelulupaa. Tämä koskee myös ennen eropäivää Suomessa oleskelleita rekisteröinnin tekemättä jättäneitä Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisia.

Työntekijän työnteko-oikeus ja sen varmistaminen

Mikäli Brexit toteutuu ilman erosopimusta:

  • työnantaja voi varmistautua ulkomaalaislain edellyttämällä tavalla Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisen työnteko-oikeudesta pyytämällä työntekijältä selvityksen oleskeluoikeuden rekisteröinnistä, mikäli kyseessä on jo ennen eropäivää maassa oleskelevasta Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisesta.
  • Mikäli maassa oleskeleva ei ole rekisteröinyt oleskeluoikeuttaan ennen eropäivää, hän tarvitsee työntekoon oikeuttavan oleskeluluvan.
  • Eropäivän jälkeen maahan tulleen henkilön työnteko edellyttää työntekoon oikeuttavaa oleskelulupaa.

Lisätietoja:
Lakimies Anu Ikonen, 0295 018 143, anu.ikonen@avi.fi
Lounais-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastualue

Aiheesta lisää:
https://migri.fi/artikkeli/-/asset_publisher/brexit-toteutuu-aikaisintaan-12-4-rekisteroityneiden-brittien-oleskeluoikeus-turvataan-vuoden-2020-loppuun  

https://intermin.fi/artikkeli/-/asset_publisher/rekisteroityneiden-brittien-oleskeluoikeus-turvataan-vuoden-2020-loppuun

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/HE_321+2018.aspx

 

 

 

 


Päivitetty

lomakkeet