Tiedotteet 2018

Aluehallintovirasto myönsi Liikkuva koulu -ohjelman kehittämishankkeisiin 799 000 euroa

Pohjois-Suomi

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt 799 000 euroa avustusta Liikkuva koulu -ohjelman kehittämishankkeisiin lukuvuodelle 201819. Liikkuva koulu -ohjelman pyrkimyksenä on saada jokainen peruskoululainen ja toisen asteen opiskelija liikkumaan vähintään tunnin päivässä.

Liikkuvissa kouluissa asioita ajatellaan uudella tavalla ja muutetaan koulun toimintakulttuuria aktiivisemmaksi. Kehittämisavustuksella tuetaan kuntia ja yksityisiä koulutuksen järjestäjiä Liikkuva koulu -ohjelman tavoitteiden ja keskeisten toimenpiteiden toteuttamisessa peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa. Liikkuva koulu -ohjelman pyrkimyksenä on, että jokainen koululainen ja opiskelija liikkuisi vähintään tunnin päivässä. Keskeistä on oppilaiden osallisuus, oppimisen edistäminen sekä liikkumisen lisääminen ja istumisen vähentäminen.

Liikkuva koulu -avustusta myönnettiin 29 peruskouluhankkeelle ja viidelle lukio- ja ammatillisen koulutuksen hankkeelle. Peruskoulujen hankkeille myönnettiin 630 000 euroa ja lukio- ja ammatillisen koulutuksen hankkeille 169 00 euroa. Avustusta haettiin yli 915 000 euroa yhteensä 36 hankkeelle.

Avustusta saaneet hankkeet:

PERUSASTE    
Hakija Hanke Avustus €
Alavieskan kunta Hei me Liikutaan! Me osataan! 5 000
Haapajärven kaupunki Liikkuva koulu -toiminta osaksi Haapajärven koulujen pysyvää toimintakulttuuria 12 000
Haapaveden kaupunki Liikkuva koulu Haapavesi 7 000
Hailuodon kunta Hailuodon liikkuva koulu 4 000
Hyrynsalmen kunta Yhdessä aktiivisiksi 9 000
Iin kunta Liikkuva koulu 35 000
Kajaanin kaupunki Kajaanin koulut liikkeelle II, 2018-2019 33 000
Kalajoen kaupunki Liikkuva Kalajoki 5 28 000
Kuhmon kaupunki Toiminnallisuuden lisääminen alakoulussa ja yläkoululla 12 000
Kuusamon kaupunki Kuusamon Liikkuvat koulut 2018-2019 38 000
Kärsämäen kunta Kärsämäen liikkuva koulu 2018-2019 9 000
Limingan kunta Limingan liikkuva koulu 72 000
Merijärven kunta Koivupuhdon liikkuva koulu 4 500
Nivalan kaupunki Liikuntaloikka Nivalassa 25 000
Oulaisten kaupunki Liikkuva koulu Oulainen 25 000
Oulun kaupunki Hymyä, hyvinvointia ja haaveita, Liikkuva koulu Oulussa 105 000
Oulun Steinerkoulun kannatusyhdistys ry LUMO-hanke 10 000
Paltamon kunta Kaikki liikkuu - Liikkuva koulu jatkohanke3 Paltamo 6 000
Puolagan kunta Active at School 3 000
Pyhäjärven kaupunki Liikkuva Koulu 2 500
Pyhännän kunta Liikettä Pyhännän kouluun 10 000
Raahen kaupunki Raahen liikkuva koulu 60 000
Reisjärven kunta Reisjärven kunnan Liikkuva Koulu -hanke 12 000
Ristijärven kunta Terveempi tulevaisuus Kainuussa 2 000
Sievin kunta Sievin liikkuva koulu 22 000
Siikajoen kunta Siikajoen koulut liikkuvaksi 24 000
Siikalatvan kunta Siikalatvan kunnan liikkuva koulu -hanke 2018-2019 26 000
Suomussalmen kunta Liikkuva koulu -ohjelman kehittämisavustukset peruskouluille 4 000
Ylivieskan kaupunki Liikkuva Ylivieska 2018-2019 25 000
TOINEN ASTE    
Hakija Hanke Avustus €
Kajaanin kaupunki Opiskele liikkuen 2018-2019 53 000
Kuusamon kaupunki Lisää virtaa 2! - Kuusamon lukio liikkuvana ja hyvinvoivana kouluna 16 000
Nivalan kaupunki Lukion liikuntaloikka 8 000
Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (OSEKK) Liikkuvana ammattiin 72 000
Raahen kaupunki Liikkuva lukio 20 000

 

www.liikkuvakoulu.fi

 

Lisätietoja
kirjastotoimen ylitarkastaja Merja Kummala-Mustonen, p. 0295 017 552
etunimi.sukunimi@avi.fi

 


Päivitetty

Oikopolut