› Graafinen versio

Uutiset ja uutiskirjeet 2018

Osa aluehallintovirastoista (AVI) julkaisee uutisia ja uutiskirjeitä. Tälle sivulle on koottu vuoden 2018 AVIen uutiset ja uutiskirjeet. Alueelliset uutiset ja uutiskirjeet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Uutiset ja uutiskirjeet 2018

Eriarvoistuminen ja ihmisarvo yhteiskunnassa teemana yhteistyöseminaarissa

Itä-Suomi

Noin neljäkymmentä sosiaali- ja diakoniatyön ammattilaista kokoontui keskustelemaan lastensuojelusta eriarvoisuuden torjujana, sosiaali- ja diakoniatyöstä perheiden hyvinvoinnin tukijana sekä kirkkojen tehtävästä ihmisarvon puolustajana tiistaina 27.11.2018 Mikkelissä.

Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Sirkka Jakonen (kuvassa oikealla) sekä Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen (kuvassa vasemmalla) avasivat seminaarin. Tulkkina toimi Inkerin kirkon Viipurin seurakunnan kirkkoherra Vladimir Dorodnij (kuvassa keskellä).

Enemmän yhdessä - vähemmän yksin, jotta itäsuomalaisten perusoikeudet toteutuvat, kiteytti Sirkka Jakonen Itä-Suomen AVIn tehtäviä avauksessaan. Mitä enemmän maailmassa rakennetaan muureja, on kirkkojen tehtävä sitä enemmän rakentaa siltoja, totesi piispa Seppo Häkkinen.

Lapsiasiavaltuutetut Tuomas Kurttila alusti aiheesta suomalainen lastensuojelu torjumassa eriarvoisuutta. Sosiaalihuollon ylitarkastaja Satu Syrjälä sekä lapsiasiainvaltuutettu Svetlana Agapitova kommentoidat Tuomas Kurttilan puheenvuoroa.

Lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttila kuuntelee etualalla oikealla lapsiasianvaltuutettu Svetlana Agapitovan (kuvassa vasemmalla) esitystä.

- On tavoiteltava maailmaa, jossa lapsen etu on keskiössä, kannusti lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila. Lapsen tausta ei saa määrittää sitä, mitä palveluja lapsi saa. Eriarvoistumisen torjunta vaatii tietoisia päätöksiä, jossa lapsen etu on keskiössä.

- Voisimme pitkään keskustella siitä, että mitä tarvitaan, mitä puuttuu ja kuka häiritsee, mutta sillä ei muuteta mitään. Mutta voidaan ryhtyä ja tehdä. Vaikkakaan ei kaikille, vaan yhdelle, kahdelle, kolmelle lapselle. Tämä on kauniita ja oikeita sanoja tärkeämpää. Meidän levottomassa maailmassamme lapset tarvitsevat suojelua, ja meillä aikuisilla on aina opittavaa lapsilta, totesi lapsiasiainvaltuutettu Svetlana Agapitova.

Sosiaaliohjaaja Satu Mikkonen, diakoniatyön työalavastaava Elina Virmakoski sekä uskonnollisten yhteisöjen asiain osaston johtaja Vladimir Ivanov alustivat aiheesta sosiaalityö ja diakoniatyö perheiden hyvinvoinnin tukijana. Iltapäivän aikana pastori Feodosi Ambartsumov sekä diakonian ja sairaalasielunhoidon johtaja Petri Määttä herättelivät keskustelua aiheesta kirkkojen tehtävä ihmisarvon puolustajana.

Seminaariin osallistuvat myös Venäjän Lappeenrannan konsulaatista lähetystöneuvos Aleksander Shepelenko (kuvassa yllä etualalla 2. oikealta) ja Kirkkohallituksen vuodenvaihteessa aloittava uusi kansliapäällikkö Pekka Huokuna.

Ylijohtaja Sirkka Jakonen onnittelee Pekka Huokunaa ja lahjoittaa vierailun muistoksi Mikkelin  lääninhallitusrakennuksesta kertovan kirjan.

Seminaarin loppukeskustelussa yhteisesti todettiin, että sosiaali‐ ja diakoniatyössä on lukuisia yhteistyömahdollisuuksia ja yhteydenpitoa kirkkojemme välillä sekä lähialueyhteistyötä on hyvä jatkaa.

Seminaarin taustaa

Venäjän ortodoksisen kirkon Pietarin ja Laatokan hiippakunnan sosiaalisesta työstä vastaava kirkkoherra, rovasti Nikolai Brindin vieraili syksyllä 2015 Mikkelin hiippakunnan piispan kutsusta Mikkelissä  tutustumassa Suomen evankelis luterilaisen kirkon diakoniatyöhön. Hän toivoi vastavierailua Pietariin ja mahdollista yhteistä seminaaria. 

Marraskuussa 2016 järjestettiin Mikkelin hiippakunnan  diakoniatyöntekijöiden opintomatka Pietariin. Matkaohjelmaan kuului  29.11.2016 seminaari "Uskonnollisten yhteisöjen osallistuminen  sosiaalisten ongelmien kohtaamiseen".  Toinen seminaari pidettiin 28.11.2017 Pietarissa.  Teemana oli "Seurakuntien osallistuminen yhteiskunnan sosiaalisten  ongelmien ratkaisuun: tulevaisuus alkaa tänään". Nyt järjestyksessään kolmas seminaari "Eriarvoistuminen ja ihmisarvo  yhteiskunnassa" järjestettiin Mikkelissä 27.11.2018.

Lisätietoja
ylijohtaja Sirkka Jakonen, p. 0295 016 900, etunimi.sukunimi@avi.fi, Itä-Suomen aluehallintovirasto
piispa Seppo Häkkinen, p. 015 321 600, etunimi.sukunimi@evl.fi, Mikkelin hiippakunta


Päivitetty