Uutiset ja uutiskirjeet 2013

Osa aluehallintovirastoista (AVI) julkaisee uutisia ja uutiskirjeitä. Tälle sivulle on koottu vuoden 2013 AVIen uutiset ja uutiskirjeet. Alueelliset uutiset ja uutiskirjeet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Uutiset ja uutiskirjeet 2013

Keinoja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi pohdittiin Mikkelissä
(Itä-Suomi)

Itä-Suomen aluehallintovirasto, Opetushallitus sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos järjestivät yhteistyössä Nuorten syrjäytymisen ehkäisy -seminaarin Mikkelissä 1.10.2013. Seminaari oli jatkoa jo aikaisemmin Helsingissä järjestettyyn seminaariin. Teema kytkeytyy läheisesti myös vuoden alusta voimaan tulleeseen hallituksen Nuorisotakuu-kärkihankkeeseen. Tilaisuus järjestettiin Mikkelin ammattikorkeakoulun tiloissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Seminaarin avasi Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden yhtye Karlo Medjeral and the Nightly Fantasies (kuva yllä) ja
avaussanat lausui Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Elli Aaltonen (kuva alla).

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nuorisotakuu voi käyttää laajaa palveluvalikkoa, kuten työnhakuvalmennukset, työhön valmennukset, työvoimakoulutus, koulutuskokeilut, starttirahat ja Sanssi-kortti. Oma kysymyksensä todellakin ovat ne nuoret, joille mikään näistä keinoista ei käy tai sovi. Eli entäs silloin, kun nuorisotakuuta ei haluta ottaa vastaan, kysyi Elli Aaltonen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen toi tilaisuuteen valtiovallan puheenvuoron (kuva yllä). Huovinen toivoi lisää tehokkuutta eri viranomaisten yhteistyöhön, jotta yksikään nuori ei jäisi eri järjestelmien ja sektoreiden väliin ilman apua ja tukea.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ylijohtaja Marina Erhola Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoi ihmisen elinkaaren kautta kuinka lapset ja nuoret tänä päivänä voivat (kuva yllä).

 

 

 

 

 

 

 

 

Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallituksesta kyseli elämäntaitojen perään aiheellaan "Parhaita Pisassa, mutta entä elämäntaidot?" (kuva yllä).

Lisäksi tilaisuudessa kuultiin kokemustietoa selviytymisen edellytyksistä (opiskelija Zina Hult ja yksikövalmentaja Kari Hilpinen) sekä nuoresta oikeudenhoidon asiakkaana (valtakunnansyyttäjä, VT Matti Nissinen). Syrjään joutumisen estämisen keinoista kertoi erityisasiantuntija Jukka Mäkelä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ja lopuksi sivistystoimenjohtaja Kari Koistinen, nuorisosihteeri Seija Laitinen, projektipäällikkö Nina Kalliola sekä nuorten edustajat Pieksämäeltä kertoivat Pieksämäen Elämänkaarihankkeesta. Hankkeen tavoitteena on yhteistoiminnallisen ja jaetun johtajuuden kautta edistää lasten ja nuorten hyvinvointia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Seminaarin puheenjohtajana toimi sivistystoimen ylitarkastaja Kari Lehtola Itä-Suomen aluehallintovirastosta. Kuvassa yllä Kari Lehtola (vas.) ja Elli Aaltonen (oik.) kiittävät peruspalveluministeri Susanna Huovista arvokkasta panoksesta seminaariin ja tärkeään aiheeseen.

Tilaisuuden materiaalit

Lisätietoja seminaarista
sivistystoimen ylitarkastaja Kari Lehtola, p. 029 501 6917, etunimi.sukunimi@avi.fi, Itä-Suomen aluehallintovirasto


Päivitetty