Tiedotteet 2018

Tälle sivulle on koottu vuonna 2018 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Tiedotteet 2018

Itä-Suomen AVI antoi valvontapäätöksen Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän valvontakäynnistä

Itä-Suomi

Itä-Suomen aluehallintovirasto on 30.11.2018 antanut valvontapäätöksen Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän valvontakäynnistä 9.2.2018. Asian ratkaisu perustuu valvontakäynnin lisäksi saatuihin selvityksiin, lausuntoihin sekä muihin materiaaleihin.

Itä-Suomen aluehallintovirasto kehottaa Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän hallitusta edelleen jatkamaan toimenpiteitä, joilla saadaan varmistettua riittävästi terveydenhuollon ammattihenkilöitä kuntayhtymän terveydenhuollon toimeenpanoon kuuluvien tehtävien hoitamiseksi. Lisäksi tulee varmistaa, että terveydenhuollosta vastaavan henkilöstön rakenne ja määrä vastaavat alueen väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen sekä terveydenhuollon palvelujen tarvetta.

Aluehallintovirasto kehottaa myös Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän hallitusta huolehtimaan siitä, että kiireettömään hoitoon pääsy perusterveydenhuollossa toteutuu terveydenhuoltolain 51 §:n edellyttämällä tavalla. Lisäksi aluehallintovirasto kehottaa hallitusta huolehtimaan siitä, että valtakunnalliseen hoitoon pääsyn seurantaa koskevaan Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suorittamaan kyselyyn vastataan. Tiedot tulee antaa toimipaikkakohtaisesti.

Itä-Suomen aluehallintovirasto toteaa päätöksessään, että Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymässä muistutusten käsittely ei toteudu potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain edellyttämällä tavalla. Aluehallintovirasto pyytää Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän terveyspalvelujen johtajaa antamaan selvityksen 28.2.2019 mennessä muistutuksiin vastaamisen tilanteesta kuntayhtymässä.

Lisäksi aluehallintovirasto toteaa, että Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän lepositeiden ja turvavälineiden käyttöä kuntayhtymän somaattisilla osastoilla koskevaa ohjeistusta tulee täydentää siten, että myös muiden potilasta rajoittavien välineiden käyttö Essoten toimintayksiköissä ohjeistetaan lain velvoitteiden mukaisesti. Myös psykiatrian tulosalueen ohje tulee päivittää vastaamaan Essoten toimintaa. Somaattisten osastojen täydennetty ohje tulee toimittaa aluehallintovirastoon 31.3.2019 mennessä.

Itä-Suomen aluehallintovirastoon tuli vuoden 2017 aikana useita yhteydenottoja perusterveydenhuollon toimimattomuudesta mm. lääkärivajeesta, lääkäreille pääsyn ongelmista ja lakisääteisten tarkastusten viiveistä. Alueen lehdissä oli myös kirjoituksia terveydenhuoltoon liittyvistä ongelmista hoitoon pääsyssä, päivystyksen pitkistä jonoista ja reseptien uusintaan liittyvistä asioista. Lisäksi aluehallintovirastossa on ollut käsittelyssä lukuisia kanteluita, joissa tuotiin esille muistutusvastausten viipyminen syksyn 2017 - alkuvuoden 2018 aikana. Valvontakäynnillä 9.2.2018 keskusteltiin asioista kuntayhtymän luottamusmies- ja virkamiesjohdon kanssa. Valvontakäynnistä laadittiin 6.4.2018 päivätty tarkastuskertomus. Valvontapäätös asiasta tehtiin 30.11.2018.

Lisätietoja
terveydenhuollon ylitarkastaja, ryhmävastaava Marja Hyvärinen, p. 0295 016 800, etunimi.sukunimi@avi.fi, Itä-Suomen aluehallintovirasto


Päivitetty