Tiedotteet 2018

Tälle sivulle on koottu vuonna 2018 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Tiedotteet 2018

Etelä-Suomen vaalipiirilautakunnat asetettu

Etelä-Suomi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on asettanut Helsingin, Hämeen ja Uudenmaan vaalipiirilautakunnat  kevään 2019 eduskuntavaaleja varten. Eduskuntavaaleihin asetettu vaalipiirilautakunta toimii myös presidentinvaalissa ja europarlamenttivaaleissa. Sen toimikausi kestää, kunnes uusi lautakunta on valittu.

Vaalipiirilautakunnissa vastaanotetaan ja tarkastetaan ehdokashakemukset. Lisäksi niissä laaditaan ehdokaslistojen yhdistelmät, lasketaan ennakkoäänet, tehdään kaikkien annettujen äänten tarkistuslaskenta, vahvistetaan ja julkaistaan vaalien tulos sekä laaditaan valtakirjat valituille kansanedustajille.

Jokaiseen vaalipiirilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, kolme muuta jäsentä ja neljä varajäsentä. Vaalilain mukaan sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava vaalipiirissä niitä puolueita, jotka on merkitty puoluerekisteriin ja ovat asettaneet edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita. Eduskuntavaaleihin ehdokkaiksi asetettuja ei voida nimetä lautakuntaan. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on asettanut lautakunnat puolueilta pyytämiensä ehdotusten perusteella, ja työssä on otettu huomioon myös tasa-arvolain vaatimukset.


Helsingin vaalipiirilautakunnan kokoonpano

  • Puheenjohtajisto
    • puheenjohtaja Timo Erikäinen
    • varapuheenjohtaja Sallamaari Muhonen
  • Jäsenet
    • Minna Salminen, 13.2.2019 alkaen. Anita Hellman on pyytänyt eroa.
    • Sakari Männikkö
    • Esko Grekelä
  • Varajäsenet
    • Sanna Rauhansalo
    • Klas Weckman
    • Marjatta Kähkönen 5.4.2019 alkaen. Hilkka Kiviluoto on pyytänyt eroa.
    • Jaakko Anttila


Hämeen vaalipiirilautakunnan kokoonpano

  • Puheenjohtajisto
    • puheenjohtaja Raimo Turunen, Hämeenlinna
    • varapuheenjohtaja Pekka Romo, Hämeenlinna
  • Jäsenet
    • Päivi Granlund, Lahti
    • Sari Kujanpää, Hattula
    • Janne-Ville Kinnunen, Hattula
  • Varajäsenet
    • Ari Parviainen, Hollola
    • Eeva Suojanen, Forssa
    • Jaana Osara, Hämeenlinna
    • Juha Haukka, Lahti


Uudenmaan vaalipiirilautakunnan kokoonpano

  • Puheenjohtajisto
    • puheenjohtaja Matti Hilli, Vantaa
    • varapuheenjohtaja Leena Lauren, Vantaa
  • Jäsenet
    • Veikko Simpanen, Espoo
    • Reijo Stedt, Espoo
    • Christel Liljeström, Sipoo
  • Varajäsenet
    • Jari Oksanen, Porvoo
    • Riitta Törmänen, Kerava
    • Esa Katajisto, Espoo
    • Mia-Pia Asomäki, Sipoo

Tiedotetta on päivitetty 12.3.2019 seuraavin tiedoin.
Helsingin vaalipiirilautakunnan varapuheenjohtaja Sallamaari Muhonen.
Jäsenet:
Minna Salminen, 13.2.2019 alkaen. Anita Hellman on pyytänyt eroa.

Tiedotetta on päivitetty 5.4.2019 seuraavin tiedoin.
ESAVI/16706/2018, 5.4.2019
Varajäsenet:
Marjatta Kähkönen 5.4.2019 alkaen, Hilkka Kiviluoto on pyytänyt eroa.

Lisätietoja:
ylitarkastaja Marja Pietilä, p. 0295 016 187
etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen AVI


Päivitetty