Tiedotteet 2016

Tälle sivulle on koottu vuonna 2016 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Tiedotteet 2016

Koillis-Savo -lehdelle Viestinnän teko 2016 -kunniakirja Pohjois-Savossa

Itä-Suomi

Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt vuoden 2016 Viestinnän teko -kunniakirjan Pohjois-Savossa Koillis-Savo -lehdelle harvaan asutun maaseudun palvelujen, elinvoiman ja asukkaiden osallisuuden esille nostamisesta lehden jutuissa ja artikkeleissa.

Tänä vuonna palkitaan maakunnittain lehti, joka on toiminnallaan, jutuillaan ja artikkeleissaan pitänyt huolta siitä, että maaseudun harvaan asutut alueet  ovat esillä ja alueilla asuvien ihmisten ääni on päässyt kuuluville. Muun muassa liikenneyhteydet, palvelujen häviäminen, kaupan, postin, sosiaali- ja terveyspalvelujen ja työpaikkojen siirtyminen pois sekä nuorten koulutuspaikkojen väheneminen aiheuttavat maakunnan pääkaupungista syrjemmillä alueilla omat haasteensa. Koillis-Savo -lehti on tehnyt arvokasta työtä maaseudun äänen kuulumiseksi niin maakunnan kuin Suomen päätöksenteossa ja on näin antanut harvalla alueella elämiselle ihmisen äänen ja kasvot Pohjois-Savossa.

Viestinnän teko -kunniakirja myönnetään yksityiselle henkilölle, yhteisölle, yritykselle, ryhmälle tai organisaatiolle, joka viestinnän toimenpitein on tukenut aluehallintoviraston keskeisten tavoitteiden eli oikeusturvan, hyvinvoinnin tai turvallisuuden toteutumista.

Ylijohtaja Elli Aaltonen luovutti tunnustuksen 29.11.2016 toimittajien joulutilaisuudessa Kuopiossa. Päätoimittaja Pirjo Mononen sekä toimittaja Anna Kaasinen vastaanottivat tunnustuksen.

Lisätietoja
ylijohtaja Elli Aaltonen, p. 029 501 6800, Itä-Suomen aluehallintovirasto

 


Päivitetty