Tiedotteet 2019

Tälle sivulle on koottu vuonna 2019 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Tiedotteet 2019

Itä-Suomen aluehallintovirastolta Liikkuva opiskelu -avustuksia toisen asteen oppilaitoksille

Itä-Suomi

Kehittämisavustuksen tarkoituksena on tukea liikunnallisen toimintakulttuurin muodostumista lukio- ja toisen asteen ammatilliseen koulutukseen sekä lisätä opiskelijoiden fyysistä aktiivisuutta. Avustusta myönnettiin Itä-Suomessa 212 600 euroa 18 hankkeelle, joissa on mukana yhteensä 27 oppilaitosta tai yksikköä. Avustetuista hankkeista 14 kohdentuu lukiokoulutukseen, kaksi ammatilliseen koulutukseen ja kaksi sekä lukio- että ammatilliseen koulutukseen.

Avustetuissa hankkeissa tavoitellaan fyysisesti aktiivista toimintakulttuuria monipuolisilla toimenpiteillä. Toimijoiden osaamista vahvistetaan mm. toiminnallisen oppimisen koulutuksilla ja liikuntatutor-koulutuksilla. Osallisuuden vahvistaminen ja yhteistyö ovat tärkeässä roolissa useissa hankkeissa ja oppimis- sekä liikkumisympäristöjä kehitetään mm. liikuntavälineiden ja toiminnallisuutta edistävien kalusteiden avulla.

Liikkuva opiskelu -avustukset 2019 Itä-Suomessa                 

(Hakija, hanke, kunta, maakunta ja myönnetty avustus)

  1. Kiuruveden kaupunki, Liikkuva opiskelu, Kiuruvesi, Pohjois-Savo, 7 500 €
  2. Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä, Liikkuva opiskelu Riveriassa, Joensuu, Pohjois-Karjala, 20 000 €
  3. Heinäveden kunta, Liikkuva opiskelu Heinäveden lukiossa, Heinävesi, Etelä-Savo, 3 500 €
  4. Suonenjoen kaupunki, Aivot liikkeelle!, Suonenjoki, Pohjois-Savo, 5 000 €
  5. Savon Koulutuskuntayhtymä, Aktiivinen Sakky, Kuopio, Pohjois-Savo, 49 000 €
  6. Itä-Suomen yliopisto, LLL: Liikettä ja lepoa lukiolaisille, Joensuu, Pohjois-Karjala, 7 500 €
  7. Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä, Liikkuva opiskelu - Liikkuva kampus 2020, Iisalmi, Pohjois-Savo, 30 400 €
  8. Vesannon kunta, Liikkuva lukio, Vesanto, Pohjois-Savo, 4 100 €
  9. Siilinjärven kunta, Liikkuva opiskelu Siilinjärven lukiossa, Siilinjärvi, Pohjois-Savo, 11 000 €
  10. Juuan kunta, Juuan liikkuva lukio, Juuka, Pohjois-Karjala, 6 000 €
  11. Leppävirran kunta, Liikkuva LeLu, Leppävirta, Pohjois-Savo, 6 300 €
  12. Pielaveden kunta, Opiskelijasta liikkuvaksi opiskelijaksi, Pielavesi, Pohjois-Savo, 6 500 €
  13. Lieksan kaupunki, Lieksan lukio liikkuu, Lieksa, Pohjois-Karjala, 3 000 €
  14. Tuusniemen kunta, Tuusniemen liikkuva lukio, Tuusniemi, Pohjois-Savo, 3 500 €
  15. Kuopion kaupunki, Ryhtiliike lukiossa, Kuopio, Pohjois-Savo, 5 000 €
  16. Savonlinnan kaupunki, Savonlinnan lyseo liikkuu ja liikuttaa 2019-2020, Savonlinna, Etelä-Savo, 3 000 €
  17. Etelä-Savon Koulutus Oy, Hyvinvointia liikunnasta toiselle asteelle, Mikkeli, Etelä-Savo, 35 600 €
  18. Rautalammin kunta, Rautalammin lukio - Pylly ylös penkistä, Rautalampi, Pohjois-Savo, 5 700 €

Yhteensä 212 600 euroa

Lisätietoja
liikuntatoimen ylitarkastaja Pirjo Rimpiläinen, p. 0295 016 515, etunimi.sukunimi@avi.fi


Päivitetty

lomakkeet