Tiedotteet 2019

Tälle sivulle on koottu vuonna 2019 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Tiedotteet 2019

Alueellinen maanpuolustuskurssi alkaa 16.9. Haminassa: Teemana yhteiskunnan kokonaisturvallisuus

Etelä-Suomi

Alueellinen maanpuolustuskurssi kerää syyskuussa yhteen Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueen toimijoita. Kurssilla käsitellään turvallisuuden ja varautumisen ajankohtaisia kysymyksiä.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja Karjalan prikaati järjestävät alueellisen maanpuolustuskurssin viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen avainhenkilöille. Osallistujat Haminassa maanantaina 16.9.2019 alkavalle kurssille tulevat Haminan, Kouvolan, Lappeenrannan ja Kotkan kaupungeista sekä muista Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueen kunnista. Kurssin johtajina toimivat ylijohtaja Merja Ekqvist ja Karjalan prikaatin komentaja, eversti Jukka Jokinen.

Viiden kurssipäivän aikana käsitellään ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa sekä eri toimialojen varautumista häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin. Luentojen ja ryhmätöiden ohella kurssilaisten ohjelmaan kuuluvat tutustumiskäynnit Kymenlaakson pelastuslaitokseen sekä Utin jääkärirykmenttiin.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella alueellisia maanpuolustuskursseja järjestetään tänä vuonna kuusi, joista yksi puolustusvoimien Kaakkois-Suomen aluetoimiston vastuualueella. Vastaavia alueellisia maanpuolustuskursseja järjestetään kaikkien aluehallintovirastojen toimialueilla.

************************************************************************************
Etelä-Suomen CXXXIX alueellisen maanpuolustuskurssin avaustilaisuus on maanantaina 16.9. klo 9.00 Maasotakoululla Haminassa. Ylijohtaja Merja Ekqvist ja Karjalan prikaatin komentaja, eversti Jukka Jokinen pitävät avauspuheenvuorot.

Maasotakoulu Haminassa sijaitsee Reserviupseerikoulun tiloissa osoite Kadettikoulunkatu 6, Hamina. Paikalla on kahvitarjoilu klo 8.30−8.55.

Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen!

************************************************************************************

Mikä on alueellinen maanpuolustuskurssi?

Alueellisilla maanpuolustuskursseilla annetaan yleiskuva Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä kokonaisturvallisuuden eri alojen valmiudesta. Opetuksessa keskitytään alue- ja paikallistason varautumiseen yhteiskunnan häiriötilanteissa, suuronnettomuuksissa sekä sotilaallisissa uhkatilanteissa. Elintärkeiden toimintojen osa-alueina käsitellään erityisesti sisäistä turvallisuutta, väestön toimintakykyä ja palveluita, henkistä kriisinkestävyyttä, puolustuskykyä sekä talouden, infrastruktuurin ja huoltovarmuuden toimivuutta.

Omalta osaltaan alueelliset maanpuolustuskurssit edistävät alueen viranomaisten sekä häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa keskeisiä tehtäviä hoitavien henkilöiden sekä heidän edustamiensa yhteisöjen yhteistoimintaa.

Opetuksen kohderyhminä ovat johtavissa asemissa olevat sekä varautumisen ja toiminnan kannalta keskeisissä tehtävissä toimivat henkilöt. Kutsu perustuu yleensä työnantajan tai yhteisön esitykseen.

 
Lisätietoja:
apulaisjohtaja Esa-Pentti Lukkarinen, p. 02950 16089
Etelä-Suomen AVI

Päivitetty

lomakkeet