VALTAKUNNALLINEN KALENTERI

« Takaisin

YHTEISÖLLINEN LEIKKI PIENTEN LASTEN RYHMÄSSÄ, JYVÄSKYLÄ

Aloitusaika :
15.1.2020 8:30
Lopetus aika :
15.1.2020 16:00
Paikka :
Fanttasia Jyväskylä, Sali 4, Kauppakatu 29-31, 40100 Jyväskylä
Kuvaus

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjestää kolme samansisältöistä koulutustilaisuutta varhaiskasvatuksen henkilöstölle. Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa varhaiskasvatuksen henkilöstön leikkipedagogista osaamista ja leikkipedagogiikan kehittämistä erityisesti pienten lasten ryhmissä. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) laadunarviointiraportin mukaan yksi keskeisimmistä varhaiskasvatuksen kehittämisen kohteista on pienten lasten leikkipedagogiikka.

Kouluttajana toimii Annukka Pursi Helsingin yliopistosta. Annukka Pursi työskentelee Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa väitöskirjatutkijana. Tutkimus kohdistuu aikuisten ja lasten väliseen leikkiin sekä päiväkodin aloittamiseen. Annukka Pursin erityisosaamista on alle 3-vuotiaiden lasten pedagogiikka

Kohderyhmä Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pirkanmaan ja Keski-Suomen maakun­tien varhaiskasvatuksen henkilöstö

KOULUTUSKIRJE

Koulutukseen mahtuu 150 osallistujaa.

Sitovat ilmoittautumiset alla olevalla linkillä viimeistään 7.1.202 VIELÄ MAHTUU MUKAAN!

15.1.2020   Jyväskylä

Tervetuloa!

Osallistujat vastaavat itse matka-, ruokailu-, majoitus- yms. kuluistaan.
Ylitarkastajat Mirja Kivikangas p. 0295 018 669, mirja.kivikangas@avi.fi tai Taru Terho 0295 018 814, taru.terho@avi.fi
Aiheet: Opetus Alueet: Länsi-ja-Sisä-Suomi Tiedoteaiheet: Opetus Liiteaiheet: Opetus Liitealueet: Länsi- ja Sisä-Suomi

YHTEISÖLLINEN LEIKKI PIENTEN LASTEN RYHMÄSSÄ, JYVÄSKYLÄ

ALUEEN TAPAHTUMAT

Päiväys Aika Aihe Alue
1.4.2020 9:00 – 11:30 Verkkoluento/ Alle 3-vuotiaiden pedagogiikka käytännössä, WEB Pohjois-Suomi, Lappi, Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
22.4.2020 14:00 – 16:15 KOULUTUS MUUNNETTU WEBINAARIKSI! Apua monialaiseen opetukseen! Me aarteenvartijat – koulutus esi- ja perusopetuksen opettajille Itä-Suomi
18.5.2020 9:30 – 16:00 ASIAA NUUSKASTA 18.5.2020 (Etäkoulutus) Pohjois-Suomi
3.6.2020 - 4.6.2020 9:00 – 16:00 TAPAHTUMAN AJANKOHTAA ON SIIRRETTY! Itä- ja Pohjois-Suomen II asteen opiskeluhuollon päivät Itä-Suomi
24.4.2020 9:00 – 16:00 KOULUTUS SIIRTYY SYKSYLLE! #Paraskoulu -hankkeen loppuseminaari – keskeiset tulokset ja pedagogiset vinkit kentälle Itä-Suomi
5.5.2020 9:00 – 16:00 KOULUTUKSEN AJANKOHTA ON SIIRTYNYT! Laaja-alaisen EROn pedagogisen asiantuntijuuden kehittäminen Itä-Suomi
21.4.2020 - 22.4.2020 9:00 – 15:45 HUOM! Lapin ja Pohjois-Suomen opetus- ja kasvatusalan johdon päivät – tukea hyvinvoivan johtajan arkeen Pohjois-Suomi, Lappi
13.5.2020 9:00 – 16:00 NETTI Kriisi- ja riskiviestintä pandemiassa. Mitä koronakriisi opettaa meille johtamisesta ja viestinnästä? Länsi-ja-Sisä-Suomi
6.4.2020 - 30.4.2020 9:00 – 16:00 Tieto- ja viestintäteknologia koulun johtamisen tukena- johdantokurssi (verkkokurssi) Pohjois-Suomi, Lappi, Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
3.4.2020 8:30 – 9:30 Ensiapua etäopetukseen, webinaareja open avuksi 2, G suite Pohjois-Suomi, Lappi, Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
7.4.2020 - 23.4.2020 15:00 – 16:00 Etäopetuksen ABC- Webinaarisarja Itä-Suomi
3.4.2020 10:00 – 11:00 Ensiapua etäopetukseen, webinaareja open avuksi 2, office 365 Pohjois-Suomi, Lappi, Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
21.4.2020 9:00 – 14:45 WEBINAARI: Opettajan rooli seksuaalisen hyväksikäytön tunnistamisessa ja ennaltaehkäisyssä Pohjois-Suomi, Lappi, Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
14.5.2020 8:30 – 16:00 PERUTTU / YHTEISET ASIAKKAAMME: Sijaishuollossa olevien lasten oikeudet ja psykiatrian alojen palveluihin pääsy Etelä-Suomi
15.4.2020 9:30 – 15:30 PERUTTU Varhaiskasvatuksen valvonnan eri muodot Itä-Suomi
19.3.2020 8:30 – 15:30 HUOM Aika muuttunut! Lapsen haastavaksi koettu käytös ja sen tukeminen koulussa ja päiväkodissa Lappi
23.4.2020 10:00 – 14:30 KOULUTUS MUUTETTU WEBINAARIKSI! Sisu, tahto ja haastavat tunteet - Miten opetan agression hallintaa? Itä-Suomi
30.3.2020 9:30 – 15:00 Koulutuksen ajankohtaa siirretty! Kun koulunkäynti ei suju – miten tukea psyykkisesti oireilevaa oppilasta? Mikkeli Itä-Suomi
26.3.2020 9:15 – 15:15 KOULUTUKSEN AJANKOHTAA SIIRRETTY! TASASEKS - Uskalla tarttua seksuaalikasvatukseen! Itä-Suomi
28.4.2020 10:00 – 13:30 WEBINAARI: LOPS-perusteiden (2019) arviointiluvun tueksi, 28.4.2020 Etelä-Suomi
Näytetään tulokset 1 - 20 / 2 609
Merkintöjä per sivu 20
of 131
Päivitetty