VALTAKUNNALLINEN KALENTERI

« Takaisin

PERUTTU Osallistava koulu, Seinäjoki

Aloitusaika :
7.4.2020 9:00
Lopetus aika :
8.4.2020 15:30
Paikka :
Kaupunginkirjasto Jaaksi-Sali, Alvar Aallon katu 14, 60101 Seinäjoki
Kuvaus

Oppilaan osallisuus on uuden perusopetuksen opetussuunnitelman ja Liikkuvan koulun keskeinen tavoite.

Kaksipäiväisen koulutuksen keskeisimmät sisällöt ovat osallisuuden edistäminen koulun toimintakulttuurissa, osallistavat työtavat, vuorovaikutus- ja ryhmätaidot, luokkatunnit ja oppilaskuntatoiminta.

Koulutuksesta saa konkreettista opastusta siihen, miten koulujen yhteisöllistä toiminta- kulttuuria voidaan kehittää siten, että oppilaiden rooli aktiivisina toimijoina kouluissa kasvaa ja hiljaisenkin oppilaan ääni pääsee kuuluviin. 

Tavoitteena on, että opettajat tulevat käyttämään opetuksessaan osallistavia työtapoja, jotta oppilaiden kokemukset kuulluksi tulemisesta ja vaikuttamisesta lisääntyvät.

Kouluttajana toimivat Annukka Muuri, kasvatustieteen tohtori, luokanopettaja ja Merja Tiusanen KM, tohtorikoulutettava, apulaislehtori

Kohderyhmä

Perusopetuksen opettajat ja osallisuudestatoiminnasta vastaavat

KOULUTUSKIRJE

Koulutukseen mahtuu 30 henkeä. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Pyydämme sitovat ilmoittautumiset viimeistään 26.3.2020 mennessä oheisen linkin kautta.

https://link.webropolsurveys.com/EP/A7171E045C5E0049

llmoittautumista koskevat yhteydenotot: koulutussihteeri Sari Karonen, sari.karonen(at)avi.fi

Tervetuloa!

Osallistujat vastaavat itse matka-, ruokailu-, majoitus- yms. kuluistaan.
opetustoimen ylitarkastaja Mari Kyllönen p.0295 018 664, mari.kyllonen(a)avi.fi
Aiheet: Opetus Alueet: Länsi-ja-Sisä-Suomi Tiedoteaiheet: Opetus Liiteaiheet: Opetus Liitealueet: Länsi- ja Sisä-Suomi

PERUTTU Osallistava koulu, Seinäjoki

ALUEEN TAPAHTUMAT

Päiväys Aika Aihe Alue
9.6.2020 12:30 – 15:30 TÄYNNÄ/ Verkkoluento Haastavista kasvatustilanteista seesteiseen arkeen Pohjois-Suomi, Lappi, Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
17.9.2020 13:00 – 16:00 Webbinarium: Skolans stöd till barn i familjer med missbruk eller psykisk ohälsa Etelä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
10.9.2020 - 11.9.2020 9:00 – 12:00 Alueelliset nuorisotyöpäivät Pohjois-Suomi
17.9.2020 9:00 – 15:30 Turvataidoilla turvaa lapselle Etelä-Suomi
27.5.2020 12:00 – 15:00 Katsaus Itä-Suomen nuorisopuntariin -webinaari Itä-Suomi
23.9.2020 - 24.9.2020 9:00 – 15:15 Varhaiskasvatuksen johdon ja esimiesten seminaari, Turku Lounais-Suomi
10.9.2020 9:00 – 15:15 Vasupohjainen varhaiskasvatus perhepäivähoitajan työssä, Turku Lounais-Suomi
1.9.2020 12:00 – 15:15 Lapsivaikutusten arviointi varhaiskasvatuksessa, Turku & etäyhteys Lounais-Suomi
26.8.2020 9:00 – 15:15 Työyhteisön hyvinvointi varhaiskasvatuksessa, Turku Lounais-Suomi
9.6.2020 14:00 – 15:00 Etelä- ja Keski-Pohjanmaa/ Kyselytunti lasten ja nuorten ohjatun vapaa-ajan toiminnan koronaturvallisista käytänteistä, TEAMS Länsi-ja-Sisä-Suomi
18.5.2020 9:30 – 16:00 ASIAA NUUSKASTA 18.5.2020 (Etäkoulutus) Pohjois-Suomi
29.10.2020 12:00 – 15:00 Ehkäisevän päihdetyön välineitä yläkouluun, Oulu + etä Pohjois-Suomi
14.10.2020 12:00 – 15:00 Ehkäisevän päihdetyön välineitä toiselle asteelle, Oulu + etä Pohjois-Suomi
7.10.2020 12:00 – 15:00 Ehkäisevän päihdetyön välineitä alakouluun, Oulu + etä Pohjois-Suomi
22.9.2020 12:00 – 15:00 Pelit puheeksi, varhaiskasvatus, Oulu + etä Pohjois-Suomi
27.8.2020 9:30 – 15:30 Kriisi- ja riskiviestintä pandemiassa. Mitä koronakriisi opettaa meille johtamisesta ja viestinnästä? - ETÄYHTEYS Lounais-Suomi
1.6.2020 14:30 – 15:30 Vaasa/ Kyselytunti lasten ja nuorten ohjatun vapaa-ajan toiminnan koronaturvallisista käytänteistä, TEAMS Länsi-ja-Sisä-Suomi
3.6.2020 14:00 – 15:00 Pirkanmaa/ Kyselytunti lasten ja nuorten ohjatun vapaa-ajan toiminnan koronaturvallisista käytänteistä, TEAMS Länsi-ja-Sisä-Suomi
5.6.2020 14:00 – 15:00 Keski-Suomi/ Kyselytunti lasten ja nuorten ohjatun vapaa-ajan toiminnan koronaturvallisista käytänteistä, TEAMS Länsi-ja-Sisä-Suomi
7.8.2020 9:00 – 15:00 Minä koulunkäynninohjaajana ja toimivan vuorovaikutuksen rakentajana, Raahe Pohjois-Suomi
Näytetään tulokset 1 - 20 / 2 672
Merkintöjä per sivu 20
of 134
Päivitetty