VALTAKUNNALLINEN KALENTERI

« Takaisin

Oppimisen tuki esi- ja perusopetuksessa - JYVÄSKYLÄ

Aloitusaika :
15.1.2015 12:00
Lopetus aika :
15.1.2015 16:00
Paikka :
Dynamon auditorio, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Piippukatu 2, Jyväskylä
Kuvaus

Oppimisen tuki esi- ja perusopetuksessa - oikeuskäytäntöä ja erityiskysymyksiä

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjestää kolme samansisältöistä koulutustilaisuutta, jossa käsitellään oppilaan oppimisen tukea esi- tai perusopetuksessa erityisesti aluehallintovirastossa ja Vaasan hallinto-oikeudessa viime vuosina käsiteltyjen oikeustapausten perusteella.

Koulutuksessa käydään kolmiportaisen tuen lisäksi läpi muun muassa erityiset opetusjärjestelyt ja joustavan perusopetuksen toiminta sekä verrataan eri tukimuotojen eroja toisiinsa.  Koulutuksessa käsittellään myös oppilasta koskevaa päätöksentekoa ohjaavia perus- ja ihmisoikeussäännöksiä, hallintomenettelylle asetettuja vaatimuksia sekä oppilasta koskevien salassa pidettävien tietojen käsittelyä tuen järjestämisessä ja opetuksen järjestäjän tiedonsaantioikeutta huomioiden myös oppilashuollon uudistus.  Lisäksi otetaan esille huoltajuuteen liittyviä erityiskysymyksiä.

Koulutuskirje (pdf, 149 kt)

Liitetiedosto (pdf, 324 kt)

Koulutustilaisuus on osallistujille maksuton.
Lakimies Kreeta Pölönen, p. 0295 018 584, kreeta.polonen(at)avil.fi
Aiheet: Opetus Alueet: Länsi-ja-Sisä-Suomi

Oppimisen tuki esi- ja perusopetuksessa - JYVÄSKYLÄ

ALUEEN TAPAHTUMAT

Päiväys Aika Aihe Alue
14.12.2019 9:30 – 15:30 Leikin lumoa ja vuorovaikutuksen voimaa – vasuperustainen kehittäminen perhepäivähoidossa, TAMPERE Länsi-ja-Sisä-Suomi
31.10.2019 9:00 – 16:00 KIELI- JA KULTTURITIETOINEN OPPIMISYHTEISÖ Lappeenranta Etelä-Suomi
6.11.2019 13:00 – 15:30 Erasmus+/Nordplus opettajan ja koulun työvälineenä Lappi
30.10.2019 9:00 – 15:15 Kestääkö pallo vai leviääkö nuppi? Miten käsitellä tunteita herättävää aihetta lasten ja nuorten kanssa - esimerkkinä ilmastonmuutos, PERUTTU Itä-Suomi
29.10.2019 13:00 – 16:00 Tunteet pinnalla, miten säilytän ohjaajana malttini ja ammatillisuuteni haastavissa tilanteissa?, Oulu Pohjois-Suomi
23.10.2019 9:00 – 15:45 SUKUPUOLISENSITIIVISYYS JA TASA-ARVON EDISTÄMINEN VARHAISKASVATUKSESSA, VAASA Pohjois-Suomi, Lappi, Etelä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
22.10.2019 9:00 – 15:30 Tunnista, auta, ehkäise - Lapsiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta, TAMPERE Länsi-ja-Sisä-Suomi
31.10.2019 8:30 – 15:00 PERUTTU! Onko kiusaaminen rikos? LAHTI Etelä-Suomi
29.10.2019 8:30 – 15:00 PERUTTU! ME ja NE luokassa jatkuu Helsinki Etelä-Suomi
29.11.2019 8:30 – 16:00 PEDAGOGINEN TOIMINTA LASTENHOITAJAN TYÖSSÄ, JYVÄSKYLÄ Länsi-ja-Sisä-Suomi
22.11.2019 8:30 – 16:00 Pedagoginen toiminta lastenhoitajan työssä, SEINÄJOKI Länsi-ja-Sisä-Suomi
28.11.2019 8:30 – 16:00 PEDAGOGINEN TOIMINTA LASTENHOITAJAN TYÖSSÄ, TAMPERE Länsi-ja-Sisä-Suomi
1.11.2019 9:00 – 16:00 STRIIMAUS: OPINTOPOLKU JA MUUT OPPIJAN PALVELUT –INFOTILAISUUS ilmoittautuminen on alkanut! Pohjois-Suomi, Lappi, Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
1.11.2019 9:00 – 16:00 STRIIMAUS: OPINTOPOLKU JA MUUT OPPIJAN PALVELUT –INFOTILAISUUS ilmoittauminen on alkanut! Etelä-Suomi
1.11.2019 9:00 – 16:00 OPINTOPOLKU JA MUUT OPPIJAN PALVELUT –INFOTILAISUUS, VANTAA Tilaisuus täynnä, voit ilmoittautua striimauksen kautta osallistujaksi! Pohjois-Suomi, Lappi, Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
1.11.2019 9:00 – 16:00 OPINTOPOLKU JA MUUT OPPIJAN PALVELUT –INFOTILAISUUS, VANTAA Tilaisuus täynnä, voit ilmoittautua striimauksen kautta osallistujaksi! Etelä-Suomi
17.10.2019 - 18.10.2019 9:00 – 15:00 Tuutoriopena lukiossa, Oulu Pohjois-Suomi
16.4.2020 - 17.4.2020 9:00 – 15:00 Yhdessä eteenpäin – Yhteisopettajuus lukiossa, Oulu Pohjois-Suomi
26.11.2019 12:00 – 16:00 Lops2021-kiertue – tukea lukion ops-työn aloittamiseen, Turku Lounais-Suomi
20.11.2019 12:00 – 16:00 LOPS2021-kiertue - tukea lukion ops-työn aloittamiseen, Helsinki TILAISUUS STRIIMATAAN! Etelä-Suomi
Näytetään tulokset 1 - 20 / 2 390
Merkintöjä per sivu 20
of 120
Päivitetty