Maksutalletuslakiin perustuvan talletuksen tekeminen

Talletus on kaksiosainen

Talletus muodostuu kahdesta osasta:

  • talletushakemuksesta AVIlle.
  • varojen tallettamisesta AVIn tilille

Hakemus voi olla vapaamuotoinen tai talletuslomakkeella.

Kun sekä varat että hakemus ovat saapuneet, AVI tutkii asian ja tekee päätöksen talletuksen vastaanottamisesta. Tämän jälkeen talletetuille varoille avataan oma erillinen tili pankissa ja varat siirretään sille korkoa kasvamaan. Korot maksetaan talletuksen nostajalle. AVI lähettää päätöksen tallettajalle. Lasku postitetaan jälkikäteen erikseen valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta Joensuusta.

Jos hakemus ja varat ovat saapuneet eri päivinä, tallettamisen katsotaan tapahtuneen silloin kun suoritettu rahamäärä on maksettu AVIn tilille. Edellytyksenä on kuitenkin se, että AVI hyväksyy talletuksen.

Tallettajan tulee antaa tieto talletuksesta sille, joka on oikeutettu nostamaan talletuksen. Talletus jää AVIin odottamaan ulosmaksua.

Mikäli talletuksesta on kuulutettava, suorittaa AVI kuulutuksen Virallisessa lehdessä sekä antaa tiedon tallettamisesta erityistiedoksiantona ao. oikeudenomistajalle, esimerkiksi kiinnityksen haltijalle. Edita Oyj laskuttaa kuulutuksesta aiheutuvat kulut tallettajalta.

Talletushakemuksen tekeminen

Talletushakemuksesta tulee käydä ilmi:

  • tallettaja (nimi, osoite, mahdollinen yhteyshenkilö, puhelinnumero)
  • kenen lukuun talletus tehdään - kuka saa nostaa varat (jos tiedossa niin nimi, osoite, mahdollinen yhteyshenkilö, puhelinnumero)
  • peruste tallettamiseen
  • rahamäärä tai muu talletus
  • ulosmaksuehdot
  • takaisinnosto - pidättääkö tallettaja oikeuden ottaa talletus takaisin, ennen kuin 10 vuotta kulunut
  • päiväys ja tallettajan allekirjoitus
  • mahdollinen erillinen laskutusosoite ja oma viitetieto

Aluehallintovirastojen tilinumerot ja osoitteet ovat lomakkeessa.

Suoritemaksu

Talletettaessa AVIin on tallettajan maksettava suoritemaksua.  Maksut: Muut päätökset ja alennetun omakustannusarvon mukaiset suoritteet (Talletuksen tai vakuuden vastaanottaminen). Jos talletuksesta on odotettavissa enemmän kuin kaksi ulosmaksua, lisätään suoritteesta perittävään maksuun arvioitujen ulosmaksujen aiheuttamaa arvioitua työmäärää vastaava maksu. Työtunnin hinta on 50 euroa.

Talletuksen ulosmaksusta tai osasuorituksesta ei peritä suoritemaksua.

Tallettajan ilmoittamisvelvollisuus

Tallettajan on, jos se on mahdollista, heti ilmoitettava tallettamisesta sille, jonka lukuun tallettaminen on tehty. Jos tallettaminen on tehty useamman lukuun, näille kaikille on ilmoitettava tallettamisesta. Tallettaja on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon, jos hän ilman laillista syytä jättää ilmoituksen talletuksesta tekemättä.

Nostoon oikeutetulle voi ilmoittaa myös käyttämällä AVIn tallettajalle lähettämää päätöstä talletuksen vastaanottamisesta. Se sisältää tiedot talletuksesta ja mahdolliset ehdot, joiden täyttyessä talletuksen voi nostaa.

Tietoa alueelta

Talletuksen tekeminen - Lappi

Yhteystiedot:
tarkastaja Benita Harmainen, p. 0295 016 113 (Etelä-Suomen AVI)
ylitarkastaja Timo Korhonen, 0295 016 146 (Etelä-Suomen AVI)

etunimi.sukunimi@avi.fi


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa

lomakkeet

lait ja asetukset