Maksutalletuslakiin perustuvan talletuksen nostaminen

Talletuksen nostaminen

Talletuksen nostoa haetaan aluehallintovirastolta (AVI) kirjallisella, vapaamuotoisella hakemuksella tai lomakkeella. Nostohakemuksen tulee sisältää seuraavat tiedot:

  • hakija (nimi, osoite, puhelinnumero, mahdolliset asiamiestiedot)
  • nostettava talletus (kuka on tallettanut, kenen lukuun on talletettu, milloin ja kuinka paljon on talletettu, talletuksen peruste)
  • tilitiedot maksatusta varten (IBAN, BIC, tilinomistaja)
  • liitteeksi tapauskohtaista selvitystä.

AVI tutkii hakemuksen ja tekee päätöksen siitä, onko hakijalla oikeus nostaa talletetut varat. AVI lähettää hakijalle päätöksen. Varat korkoineen nostetaan omalta erilliseltä tililtään pankista ja siirretään AVIn tilille, josta ne siirretään hakijan ilmoittamalle tilille.

Varojen ulosmaksusta ei peritä suoritemaksua.

Talletuksen nostoon oikeutetut talletusmenettelyn eri vaiheissa

Tallettamista seuraavien kymmenen vuoden ajan talletuksen on oikeutettu nostamaan se, jonka lukuun talletus on tehty. Myös tallettaja on tänä aikana oikeutettu nostoon, mikäli hän on pidättänyt itsellään oikeuden ottaa talletuksensa takaisin.

Kun tallettamisesta on kulunut kymmenen vuotta, tallettaja voi saada nostamatta olevat varat itselleen takaisin. Tallettajan ei ole tarvinnut pidättää itselleen takaisinotto-oikeutta. Hänen on kuitenkin tehtävä nostohakemus AVIlle vuoden kuluessa kymmenen vuoden määräajan päättymisestä (yhdennentoista vuoden aikana).

Kun tallettamisesta on kulunut yksitoista vuotta, tuloutetaan talletetut, nostamatta olevat varat valtiolle.

Useamman henkilön lukuun tapahtuneen talletuksen nostaminen

Kun talletus on tehty useamman henkilön lukuun sen vuoksi, että he kaikki ovat vaatineet talletusta, AVI ei luovuta talletusta kenellekään vaatijoista, ennen kuin oikeus on lainvoimaisesti ratkaissut sen, kenellä on oikeus talletettuun tai kun asianosaiset ovat siitä sopineet.

Tallettajan oikeus varojen nostoon

Takaisinnosto-oikeuden pidättäminen

Tallettaja voi talletusta tehdessään pidättää itselleen oikeuden saada tallettamansa takaisin. Talletusta ei kuitenkaan anneta tallettajalle takaisin, jos joku on jo vaatinut talletusta itselleen eikä suostu takaisinnostamiseen. Jos kyseinen vaatimus on kuitenkin oikeudessa lainvoimaisesti hylätty, talletuksen voi nostaa takaisinnosto-oikeuden nojalla. Eräissä laeissa on kielletty asettamasta takaisinnostoehtoa, kuten osakeyhtiölain (21.7.2006/624) 18 luvun 11 §:ssä.

Tallettaja ei vapaudu velvollisuudestaan suorittaa maksu tai muu suoritus, jos hän takaisinnosto-oikeuden nojalla on ottanut talletuksen takaisin ennen kuin kymmenen vuotta on kulunut tallettamisesta. Tallettaja ei myöskään vapaudu suoritusvelvollisuudestaan, jos talletus on tallettajan antaman puutteellisen tai virheellisen tiedon vuoksi annettu jollekin, jolla ei ole ollut siihen oikeutta.

Varojen nosto kymmenen vuoden jälkeen

Maksutalletuslain nojalla tallettajalla on oikeus vaatia tallettamiaan varoja takaisin kymmenen vuoden kuluttua talletuksesta.

Varoja on vaadittava vuoden kuluessa kymmenen vuoden määräajan päättymisestä lukien. Asian vireilläolo oikeudessa voi pidentää määräaikaa, sillä jos kysymys oikeudesta talletettuun on tuomioistuimen tai välimiesten käsiteltävänä kun kymmenen vuotta tallettamisesta on kulunut, lasketaan vuoden määräaika siitä, kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu.

Tallettajan on tehtävä kirjallinen nostohakemus aluehallintovirastolle. Nostohakemuksen tulee sisältää seuraavat tiedot:

  • tallettajan nimi, osoite, puhelinnumero
  • talletuksen yksilöinti (kuka on tallettanut, kenen lukuun on talletettu, milloin ja kuinka paljon on talletettu)
  • tilitiedot maksatusta varten (IBAN, BIC, tilinomistaja).

Mikäli tallettaja ei esitä vaatimusta talletuksen nostosta määräajassa, varat tai muu talletettu omaisuus tuloutetaan valtiolle.

Tietoa alueelta

Talletuksen nostaminen - Lappi

Yhteystiedot:
tarkastaja Benita Harmainen, p. 0295 016 113 (Etelä-Suomen AVI)
ylitarkastaja Timo Korhonen, 0295 016 146 (Etelä-Suomen AVI)
etunimi.sukunimi@avi.fi

 


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa

lomakkeet

lait ja asetukset