Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen valvontaohjelman päivitys vuodelle 2018 julkaistu - omavalvonta yhä vahvemmin keskiössä

Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen valvontaohjelman 2016–2019 päivitys vuodelle 2018 on julkaistu. Valvontaohjelman osaan II on määritelty suunnitelmallisen valvonnan kohteet eli painopisteet vuodelle 2018. Myös valvontaohjelman osaa I on täydennetty: osiossa on huomioitu Valviran tuore palvelulupaus ja kesällä 2017 julkaistu uusi potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia (Valtioneuvoston periaatepäätös).

  • Valvontaviranomaiset, aluehallintovirastot ja Valvira, määrittelevät yhdessä vuosittain suunnitelmallisen valvonnan kohteet riskinarvioinnin perusteella, kertoo suunnittelupäällikkö Hanna Toiviainen.
     
  • Valvonnan painopiste on kohteissa, joiden asiakas- ja potilasturvallisuusriskit arvioidaan suurimmiksi. Arvioinnin tietopohjassa tukeudutaan ensisijaisesti alan tilastointi- ja tutkimustoiminnasta vastaavan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen aineistoihin.

Vuoden 2018 valvontakohteet ohjelmassa ovat:

  1. erikoissairaanhoidon ja päivystyksen työnjako ja keskittäminen
  2. kiireettömään hoitoon pääsy sekä lastensuojelun, täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen määräajat
  3. mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelut
  4. vankiterveydenhuolto ja puolustusvoimien terveydenhuolto
  5. hyvinvoinnin ja terveydenedistäminen
  6. vammaispalvelut
  7. ikäihmisten kotiin annettavat palvelut
     

Erikoissairaanhoidon ja päivystyksen työnjako ja keskittäminen, vankiterveydenhuolto ja puolustusvoimien terveydenhuolto sekä vammaispalvelut ovat uusia kohteita valvontaohjelmassa vuodelle 2018. Muissa kohteissa valvontaohjelman mukainen valvonta jatkuu vuodelta 2017.

  • Hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen kokonaisuuteen kuuluva turvapaikanhakijoiden äitiys- ja lastenneuvolaan pääsyn valvonta on meille täysin uusi valvontakohde. Keskitymme ensin tarvittavan tietopohjan varmistamiseen, minkä jälkeen päätämme käytettävistä valvontamenetelmistä, Toiviainen kertoo.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa on käynnissä useita uudistuksia. Valtion lupa- ja valvontavirasto Luova aloittaa toimintansa 1.1.2020, yhtä aikaa uusien maakuntien kanssa. Samaan aikaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä muuttuu täysin. Maakunta- ja palvelurakenneuudistukset tulevat heijastumaan voimakkaasti myös valvontaan. Valvonnan painopistettä siirretään edelleen ennakoiviin menetelmiin ja asiakaskeskeisyyttä vahvistetaan. Toimintayksiköiden asiakas- ja potilasturvallisuustyön, omavalvonnan, edistäminen, tuki ja varmistaminen ovat läpileikkaavana teemana kaikessa viranomaisvalvonnassa läpi valvontaohjelmakauden.

  • Omavalvonta ja sen edistäminen, tuki ja varmistaminen ovat esillä kaikilla vuoden aikana järjestettävillä ohjaus- ja arviointikäynneillä, alueellisissa tilaisuuksissa ja työpajoissa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille 2016–2019 linjaa aluehallintovirastojen ja Valviran valvonnan strategiset päätavoitteet hallitusohjelmakaudeksi ja valvonnan painopistealueet kullekin vuodelle. Valvontaohjelman lähtökohtana ovat hallitusohjelman tavoitteet ja toimeenpanon eteneminen. Valvontaohjelmakaudella suunnitelmallisen valvonnan painopiste on sosiaali- ja terveydenhuollon integraation vahvistamisessa palveluiden rakenteiden sekä hoito- ja hoivaketjujen valvonnan kautta. Samalla varaudutaan torjumaan asiakas- ja potilasturvallisuuden riskejä, joita muutostilanne mahdollisesti aiheuttaa.

Valvontaohjelman toimeenpanon etenemisestä viestitään aktiivisesti. Vuoden 2018 valvontatoimien edistymistä voi seurata esimerkiksi Twitterissä (#sotevalo18) aluehallintovirastojen ja Valviran verkkosivuilla.

Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallinen valvontaohjelma (pdf)

 

Lisätietoja:
Hanna Toiviainen, ryhmäpäällikkö, suunnittelupäällikkö (valvontaohjelma yleisesti)
puh. 0295 209 619
@HKToiviainen

etunimi.sukunimi(at)valvira.fi


Tietoa alueelta

Asiasta ei ole alueellista lisätietoa
Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa

Alueelliset linkit

Asiasta ei ole alueellista lisätietoa