Laiminlyönnit opastaa pesuaineen vaaroista johtivat yhteisösakkoon ja sakkorangaistuksiin työturvallisuusjutussa

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehalintovirasto, työsuojelun vastuualue

Pohjanmaan käräjäoikeus on 20.4.2018 tuominnut turkulaisen mm. elintarviketeollisuuden siivouksia tarjoavan yhtiön 10 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Myös kaksi yhtiön edustajaa tuomittiin kumpainenkin 20 päiväsakon eli 560 ja 800 euron sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta.

Käsiteltävänä oli kaksi vuonna 2014 Pietarsaaressa sattunutta työtapaturmatapausta, joissa molemmissa työntekijä altistui elintarviketeollisuudessa yleisesti käytössä olevalle ihoa voimakkaasti syövyttävälle pesuaineelle. Hyvällä onnella molemmissa tapauksissa vältyttiin palovammoja pahemmilta seurauksilta.

Työsuojeluviranomainen katsoi, että yhtiön toiminnassa oli laiminlyöty huolehtia työntekijöille annettavasta työnopastuksesta niin, että nämä olisivat osanneet toimia oikein altistuessaan voimakkaalle natriumhydroksidia sisältävälle pesuaineelle. Natriumhydroksidi eli lipeä on sillä tavalla salakavala aine, että sen jouduttua iholle kudosten syöpyminen alkaa heti, mutta kivun tunne tulee vasta myöhemmin. Altistunut henkilö ei välttämättä osaa toimia tilanteessa oikein, ellei häntä ole perehdytetty aineen vaaroihin ja oikeisiin menettelyihin aineen joutuessa iholle.

Käräjäoikeus totesi, että työntekijät käsittelevät hyvin vahvoja, vaarallisia ja myrkyllisiä aineita, On erittäin tärkeää, että työntekijät ovat tietoisia aineiden ominaisuuksista, miten ne vaikuttavat, jos niitä pääsee iholle ja miten pitää toimia onnettomuuden sattuessa. Käräjäoikeus katsoi, ettei ole riittävää, että ilmoitustauluilla on infoa aineista, menetelmistä tai miten pitää toimia tapaturman sattuessa. Työnantajan velvollisuuteen kuuluu myös, että tämä aktiivisesti kiinnittää työntekijän huomiota infokyltteihin ja varmistaa, että työntekijä on lukenut ja ymmärtänyt niiden tärkeyden. Jatkuva ohjaus ja valvonta olivat käräjäoikeuden mukaan olleet puutteellisia yhtiössä.

Yhteisösakon osalta käräjäoikeus katsoi, ettei yhtiön laiminlyönti ollut vähäinen eikä sen toiminnassa tehtyä rikostakaan voitu pitää vähäisenä, ottaen erityisesti huomioon, että kysymys on ollut virheellisyydestä, jolla olisi voinut olla hyvin kohtalokkaita seurauksia työntekijöille. Oikeudenmukaisessa suhteessa laiminlyönnin laatuun ja yhtiön taloudellisen asemaan on 10 000 euron yhteisösakko.

Vastaajat vaativat valtiolta lähes 111 000 euron oikeudenkäyntikulujen korvausta. Yhtiön toimitusjohtajalle, jonka osalta syyttäjä oli valmisteluistunnon jälkeen peruuttanut syytteen, tuomittiin maksettavaksi oikeudenkäyntikulujen korvausta noin 5 600 euroa. Muilta osin oikeudenkäyntikuluvaatimus hylättiin.

Pohjanmaan käräjäoikeuden asia nro R 16/857

Lisätietoja: Johtaja Jouni Kallioluoma, puh. 0295 018 659


Tietoa alueelta

Asiasta ei ole alueellista lisätietoa
Päivitetty

Alueelliset linkit

Asiasta ei ole alueellista lisätietoa