Liikkuva opiskelu -avustukset lukio- ja ammatillisen koulutuksen järjestäjille

 

Kehittämisavustuksen tarkoituksena on tukea liikunnallisen toimintakulttuurin muodostumista lukio- ja ammatilliseen koulutukseen. Pyrkimyksenä on, että jokainen opiskelija liikkuu vähintään tunnin päivässä. Avustuksella tuetaan Liikkuva opiskelu -ohjelman toimeenpanoa.

Avustusta voivat hakea lukio- ja ammatillisen koulutuksen järjestäjät. Haku koskee sekä uusia että vuonna 2017 toisen asteen kokeiluun valittuja hankkeita.

Avustukset haetaan sähköisesti aluehallintovirastoista sivulta https://sahkoinenasiointi.ahtp.fi

Avustuksiin voidaan käyttää enintään 2,8 miljoonaa euroa.

Avustusta voidaan myöntää kunnille, kuntayhtymille ja yksityisille koulutuksen järjestäjille lukioihin ja toisen asteen ammatilliseen koulutukseen kohdistuvaan toimintaan. Kehittämisavustusta voi hakea koulutuksen järjestäjälle kokonaisuudessaan tai sen joillekin oppilaitoksille, toimipisteille tai yksiköille.

Hakuaika alkaa 30.1.2019.
Hakuaika päättyy 8.3.2019 klo 16.15.

Aluehallintovirastot pyrkivät tekemään päätökset 31.5.2019 mennessä. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.

Hankkeeseen liittyvät selvitykset tehdään aluehallintoviraston sähköisessä asiointipalvelussa https://sahkoinenasiointi.ahtp.fi/

Hakuohje:

https://minedu.fi/avustukset/avustus/-/asset_publisher/liikkuva-opiskelu-avustukset-lukio-ja-ammatillisen-koulutuksen-jarjestajille

 


 

Tietoa alueelta

Liikkuva koulu kehittämisavustus - Lappi

Lapin aluehallintovirasto on 28.5.2018 myöntänyt 375 700 euroa valtionavustusta alueen kunnille Liikkuva koulu -ohjelman hankkeisiin. Liikkuva koulu -avustusta myönnettiin 15 peruskouluhankkeelle ja neljälle lukio- ja ammatillisen koulutuksen hankkeelle. Peruskoulujen hankkeille myönnettiin 200 200 euroa ja lukio- ja ammatillisen koulutuksen hankkeille 175 500 euroa. Avustusta haettiin 20 hankkeelle ja sitä myönnettiin 19 hankkeelle.

Myönnetyt avustukset

Peruskouluhankkeet lukuvuodelle 2018­–2019

Inarin kunta, 10 000 euroa
Kemin kaupunki, 17 500 euroa
Kemijärven kaupunki, 7 500 euroa
Keminmaan kunta, 21 500 euroa
Kittilän kunta, 15 000 euroa
Kolarin kunta, 9 000 euroa
Pellon kunta, 12 500 euroa
Rovaniemen kaupunki, 29 000 euroa
Rovaniemen seudun Steinerkouluyhdistys ry, 4 800 euroa
Posion kunta, 3 500 euroa
Ranuan kunta, 15 000 euroa
Simon kunta, 15 000 euroa
Sodankylän kunta, 10 000 euroa
Tornion kaupunki, 25 000 euroa
Ylitornion kunta, 4 900 euroa

 

Liikkuva koulu -ohjelman kehittämishankkeisiin vuonna 2017 yhteensä 379 500 euroa peruskouluihin ja toiselle asteelle Lapissa 

Henkilö, jolta saat lisätietoja tämän sivun asioista Lapin AVIn alueella:

- liikuntatoimen ylitarkastaja Kai-Matti Joona puh. 0295 017 396

Sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@avi.fi

 


Päivitetty

Oikopolut

Alueelliset linkit

Asiasta ei ole alueellista lisätietoa