Julkaisut 2020

Tälle sivulle on koottu aluehallintovirastojen julkaisuja. Alueelliset julkaisut löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Julkaisut 2020

Omatoimikirjastot 2019, saavutettavuutta ja yhteisöllisyyden kasvua

Mika Mustikkamäki

Vaasa 2019

Aluehallintovirastojen julkaisuja 80/2019
ISSN 2343-3132
 (verkkojulkaisu)
ISBN 978-952-5935-89-7 (verkkojulkaisu)

Lue julkaisu (pdf 1,5 Mt )

Tiivistelmä:

Omatoimikirjastojen määrä on kasvanut merkittävästi vuoden 2015 jälkeen. Omatoimisia palvelupisteitä on kyselyyn vastanneissa kunnissa yhteensä 233 kappaletta, ja uusia palvelupisteitä on seuraavan viiden vuoden aikana suunnitteilla yli 160 kappaletta. 

Erilaiset kulunvalvonta- ja vartiointikäytännöt ovat yhdenmukaistuneet vuonna 2015 toteutetun, edellisen omatoimikyselyn jälkeen. Useammat omatoimikirjastot ovat myös käytössä kaikille ikäryhmille vuoteen 2015 verrattuna. Omatoimisen käytön ikärajoja on kuitenkin edelleen. Tällä pyritään takaamaan aivan nuorempien kirjastonkäyttäjien turvallisuutta. 

Erilaisten kirjaston ulkopuolisten toimijoiden tilankäyttö on yleistymässä omatoimiajalla. Suurin käyttäjäryhmä ovat erilaiset harrastusryhmät. Tilat ovat omatoimiajalla ulkopuolisten ryhmien käytössä useimmiten joitakin kertoja kuukaudessa. Omatoimikirjaston yhteisöllisyys näkyy myös siinä, että käyttäjien ääntä on kuultu aiempaa enemmän omatoimikirjaston toiminnan suunnittelussa. Myös asiakaspalautetta kerätään aktiivisesti. 

Häiriökäyttäytymistä ja ilkivaltaa havaitaan omatoimikirjastoissa edelleen. Määrät ovat kasvaneet omatoimikirjastojen lukumäärän kasvaessa. Ongelmatilanteita on kuitenkin pystytty ratkaisemaan erilaisilla asiakkaiden kuulemistavoilla, vaikka osa häiriötapauksista onkin johtanut väliaikaisiin palvelupisteiden käyttökieltoihin. 

Parhaiksi asioiksi omatoimikirjastoissa mainittiin saavutettavuuden lisääntyminen, asiakastyytyväisyyden kasvaminen sekä tilojen käyttöasteen kasvaminen. Negatiivisiksi asioiksi koettiin järjestyshäiriöt ja ilkivalta. Lisäksi esiin nousi huoli tekniikan toimivuudesta tilanteissa, kun henkilökunta ei ole asiakkaan saatavilla.

Asiasanat:

kirjastot, omatoimikirjastot, kehittäminen, kirjastotoimi, Pohjois-Suomi, Lappi, Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi


Päivitetty