Arvioinnin toteuttaminen

Vuotta 2017 koskeva peruspalvelujen saatavuuden arviointi toteutetaan siten, että sekä valtakunnallinen että alueelliset arvioinnit valmistellaan ja valmistuttuaan julkaistaan samanaikaisesti.

Vuoden 2017 peruspalvelujen arviointi

Valtakunnallinen ja alueelliset arvioinnit valmistuvat 31.5.2018 mennessä.

Arviointi toteutetaan Pation työkaluin. Valtakunnallinen ja alueelliset arvioinnit yhdistetään samaan sähköiseen dokumenttiin.

Arvioinnin teemana on yhdenvertaisuus, jota tarkastellaan erityisesti arvioinnin kohteena olevien palvelujen saatavuuden näkökulmasta.

Vuoden 2017 peruspalvelujen arviointikohteet

1. Tasa-arvoinen yhteiskunta

  • varhaiskasvatusoikeuden toteutuminen
  • esi- ja perusopetuksen koulukuljetusten toteutuminen.

2. Hyvinvoiva yhteiskunta

  • perustoimeentulotuen Kela-siirron vaikutukset kunnissa
  • kulttuuripalvelujen saatavuus ja saavutettavuus
  • nuorten osallistuminen ja kuuleminen kunnassa
  • kunnan liikuntapalvelujen tuottamiseen osoittamat taloudelliset resurssit
  • kunnan liikuntapalvelujen tuottamiseen osoittamat taloudelliset resurssit
  • kunnan liikuntapalvelujen tuottamiseen osoittamat henkilöresurssit
  • kirjastopalvelut lasten (alle 16-vuotiaat lapset ja nuoret) lukemisen ja lukutaidon edistäjinä.

3. Turvallinen yhteiskunta

  • valvonnan suunnittelun toimeenpano
  • jälkivalvonnan toteuttaminen
  • omavalvonta
  • valvonnan kustannukset.

 

Tietoa alueelta

Asiasta ei ole alueellista lisätietoa
Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa

Alueelliset linkit

Asiasta ei ole alueellista lisätietoa