Tiedotteet 2018

Vaalijalan kuntayhtymälle yhteisösakko työturvallisuusrikoksesta

Itä-Suomi, työsuojelun vastuualue

Etelä-Savon käräjäoikeus on tänään tuominnut Vaalijalan kuntayhtymän työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon. Vaalijalan kuntayhtymä on paitsi Itä-Suomessa myös muualla Suomessa kehitysvammaisten tuki- ja kuntoutuspalveluja antava yhteisö.

Vaalijalan kuntayhtymän Mikkelin Savosetin työvalmennuskeskuksessa sattui lokakuussa 2013 työtapaturma, kun kuntouttavassa työtoiminnassa ollut mies oli ollut puuntyöstötilassa ilman henkilökunnan valvontaa ja käynnistänyt sirkkelin. Hän oli ryhtynyt oma-aloitteisesti sahaamaan sirkkelillä rimaa, jolloin hänen kaksi sormeaan olivat osuneet sirkkelin terään ja lyhentyneet.

Työvalmennuskeskuksen puuntyöstötilassa oli päävirtakatkaisin, joka esti koneiden käytön ja työnohjaajat olivat kieltäneet kuntoutettavilta koneiden käytön työnohjaajien poissaollessa. Tapaturmaan joutunut erityishuollon asiakas oli kuitenkin vastoin kieltoa työnohjaajan poissaollessa kytkenyt koneiden virransyötön estävän katkaisimen päälle ja mennyt käyttämän sirkkeliä. Hän oli saanut päävirtakytkimen päälle, koska se sijaitsi työvalmentajien toimistossa, jonka ovia pidettiin auki. Työnantajan edustajat olivat tehneet puuntyöstötilassa riskien arvioinnin ja säännölliset turvallisuustarkastukset, mutta he eivät olleet osanneet varautua siihen, että kuntoutettavat käynnistäisivät koneita oma-aloitteisesti työnohjaajien poissaollessa.

Käräjäoikeus tuomitsi kuntayhtymän yhteisösakkoon, koska sen työvalmennuskeskuksessa oli laiminlyöty teknisin ratkaisuin estää kuntoutettavilta henkilöiltä puuntyöstökoneiden käyttäminen. Oikeus ei pitänyt riittävänä sitä, että kuntoutettavia oli kielletty käyttämästä koneita, koska kysymys oli erityishuollon henkilöistä, joilla ei aina ole normaalia harkintakykyä. Yhteisösakon määräksi käräjäoikeus tuomitsi 5 000 euroa. Oikeus otti yhteisösakon määrässä huomioon sen, että yhteisön toiminnassa ei ollut suhtauduttu työturvallisuusmääräysten noudattamiseen piittaamattomasti sekä sen, että kysymyksessä ei ole yhteisö, jonka tarkoituksena olisi voiton tuottaminen.

Tapaturmassa loukkaantunut työntekijä ei vaatinut korvauksia hänelle aiheutuneista vammoista.

Etelä-Savon käräjäoikeuden tuomio R 17/583

Lisätietoja:
Ylitarkastaja Sampo Pelkonen, puhelin 029 501 6995, sampo.pelkonen@avi.fi
Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue, Mikkelin toimipaikka

 


Päivitetty

Oikopolut