Tiedotteet 2019

Tälle sivulle on koottu vuonna 2019 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Tiedotteet 2019

Sosiaalihuollon valvonta-asioiden määrä aluehallintovirastossa kasvoi merkittävästi alkuvuonna 2019

Pohjois-Suomi

Julkisuudessa alkaneen vilkkaan hoivakeskustelun myötä alkuvuonna 2019 vireille tuli 165 sosiaa­li­huollon valvonta- tai kanteluasiaa, ja niitä ratkaistiin samana aikana 129. Vireille tulleiden val­vonta-asioiden määrä kaksinkertaistui verrat­tuna vas­taavaan ajankohtaan viime vuonna.

Kantelut ja epäkohtailmoitukset

Yli puolet sosiaalihuollon kanteluista koski julkista sektoria. PSAVI antoi vuoden 2019 ensimmäi­sen vuosipuoliskon aikana 22 huomion kiinnittämistä sisältävää kanteluratkaisua ja siirsi muistutuksena käsiteltäväksi 17 kantelua. Kanteluiden pääasiallisena syynä oli epäasiallinen käytös tai kohtelu, menettelytapavirhe, palvelun laatu ja sisältö sekä palvelujen saatavuus.

Epäkohtailmoituksissa esitettiin huolta erityisesti vanhuspalveluiden henkilöstön riittävyydestä, palvelutarpeen arvioinnista sekä hoito- ja palvelusuunnitelmien laatimisesta ja päivit­tämisestä.

Useissa lastensuojelun ratkaisussa annettiin hallinnollista ohjausta julkisuuslain sovelta­miseen las­tensuojelun tietojen luovuttamisessa. Myös pitkittyneet huoltoriidat näkyivät lastensuoje­lua koske­vissa kanteluissa.

Valvonta kohdistui lähes yhtä paljon julkisiin ja yksityisiin palvelun tuottajiin

Sosiaalihuollon valvonnan painopiste oli valvonta-asioiden suuren määrän vuoksi ennalta suunnittelemattomassa jälkikäteisvalvonnassa. Valvonta kohdentui pääsääntöi­sesti vanhustenhuollon asumispalveluihin ja lastensuo­jelun sijaishuoltoyksiköihin. Valvonta kohdistui lähes yhtä paljon jul­kisiin ja yksityi­siin palvelun tuottajiin. Kehitysvam­mahuollon valvonnan painopiste oli yksityisissä kehi­tysvammahuollon yksiköissä.

Valvonta nostanut esiin sosiaalihuollon palveluiden epäkohtia

Ennalta ilmoitettujen ja yllätystarkastusten seurauksena tehtiin muun muassa päätöksiä valvonnan jatkamisesta ja päätök­sissä kehotet­tiin kiinnittämään huomiota käynneillä havaittuihin epäkohtiin.

Vanhuspalvelujen tarkastuskäynneillä havaittiin puutteita muun muassa henkilöstön riittävyydessä suhteessa asiakkaiden palvelutarpeeseen, henkilökunnan tehtävien organisoin­nissa, lääkehoidon toteuttamisen asianmukaisuudessa, omavalvonnassa sekä asiakkaiden hoito- ja palvelusuunnitelmien laatimisessa

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tehostama lastensuojelun sijaishuollon valvonta ja asian saama julkisuus lisäsi sijaishuollon valvontatarvetta PSAVI:n alueella. Aluehallintovirasto on valvonut erityisesti rajoitustoimenpiteiden käyttöä sekä lasten itsemääräämisoikeuden toteutumista.

Vammaispalveluiden tarkastuskäynneillä ovat nousseet esiin erityisesti henkilöstön mitoitukseen, lääkehoidon toteuttamiseen ja itsemääräämisoikeuden toteutumiseen liittyvät puutteet tai epäkohdat.

Valvontaviranomaisten välinen yhteistyö lisääntynyt

PSAVIn alueen kuntien ja kuntayhtymien sote-johdolle ja esimiehille sekä valvontatehtäviä hoita­ville viranomaisille Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa järjestettiin kesäkuussa valvonnan ajankohtaisasioihin liittyvä ohjaava työkokous. Kuntia on aktivoitu lakisääteiseen tehtäväänsä, yksityisten palveluntuottajien valvontaan, ja muistutettu omavalvonnasta. Alueen kunnat ovat kohdistaneet aiempaa enemmän valvontaa yksiköihin myös oma-aloitteisesti. PSAVI lähetti alueen kunnille ja kun­tayhtymille ohjauskirjeen toimintayksiköiden muistutusmenettelystä osana palvelujen järjestäjän omavalvontatehtävää sekä lainsäätäjän tahtotilana olevasta muistutus­menettelyn ensisijaisuudesta aluehallintovirastoon tehtävän kantelun sijaan.

 

Lisätietoja:

Sosiaali- ja terveyspalvelut -yksikön päällikkö, lakimies Pirjo Mäkeläinen, puh 0295 017 581
Sosiaalihuollon ylitarkastaja (vanhustenhuolto), Leena Sarpola Kaivo-oja, puh. 0295 017 290
Sosiaalihuollon ylitarkastaja (lastensuojelu),  Saku Vaskivuo, puh. 0295 017 587
Sosiaalihuollon ylitarkastaja (vammaispalvelut), Hanna Kivelä, puh. 0295 017 511

etunimi.sukunimi@avi.fi

Liite Kuva 1

Tiedotetta on päivitetty 13.9.2019 lisätietojen antajien virkanimikkeiden osalta.

 


Päivitetty

lomakkeet