Tiedotteet 2018

Tälle sivulle on koottu vuonna 2018 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Tiedotteet 2018

Sakkorangaistus työnopastuksen laiminlyönnistä tuotantopäällikölle

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Pirkanmaan käräjäoikeus on 9.8.2018 tuominnut lempääläläisen metallialan yrityksen tuotantopäällikön 10 päiväsakon eli 350 euron sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta.

Käsiteltävänä oli elokuussa 2016 sattunut työtapaturma, jossa työntekijän vasemman käden nimetön sormi leikkautui poikki toisen nivelen kohdalta. Työntekijä oli kahden muun työntekijän kanssa asentamassa nostoapukappaletta suurikokoiseen metalliseen seinärakenne-elementtiin. Trukilla paikalleen nostettu nostoapukappale ei asettunut kohdalleen vaan jäi kantamaan toisesta reunastaan. Työntekijä kampesi sorkkaraudalla jumiutunutta nostoapukappaletta ottaen vasemmalla kädellään tukea metallirakenteesta, johon nostoapukappaletta oltiin asentamassa. Nostoapukappale putosi muutaman sentin alaspäin ja työntekijän sormi jäi nostoapukappaleen ja rakenteen väliin leikkautuen poikki.

Työsuojeluviranomainen katsoi, että työnantajan edustajat olivat laiminlyöneet työturvallisuusmääräyksiä työntekijälle annettavan opetuksen ja ohjauksen osalta, koska teräselementteihin kiinnitettävien nostoapukappaleiden asennuksessa noudatettavia turvallisia työskentelytapoja ei ollut määritelty eikä opastettu työtä tekevälle työntekijälle.

Käräjäoikeus katsoi, että kyseessä oli vaarallinen työ, johon työntekijää ei ollut perehdytetty. Tämä oli vuokratyöntekijä, joka oli ollut yrityksen palveluksessa vasta noin kolmen viikon ajan eikä vastaaja voinut olettaa, että työntekijä olisi osannut tehdä tällaista työtä ilman perehdytystä. Ei ollut ennalta arvaamatonta, että raskaan kappaleen nostotyössä tulee vaaratilanteita.

Käräjäoikeus totesi, että työnantajan velvollisuutena on tunnistaa työhön liittyvät olennaiset vaarat ja antaa ohjeet työn turvalliseksi suorittamiseksi. Ei ollut ennalta arvaamatonta, että pulmatilanteessa työntekijä käyttäisi esimerkiksi sorkkarautaa apunaan, näin olivat muutkin työntekijät tehneet. Kun ohjeita ei ollut annettu, joutui työntekijä ratkaisemaan itse tavat, joilla työ tehtiin.

Pirkanmaan käräjäoikeuden asia nro R 18/2626

Lisätietoja: Johtaja Jouni Kallioluoma, puh. 0295 018 659


Päivitetty