Tiedotteet 2020

Tälle sivulle on koottu vuonna 2020 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Pohjois-Suomen valmiustoimikunta kiitti Kainuun ripeitä koronatoimia (Pohjois-Suomi)

Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui 14. verkkokokoukseen ylijohtaja Terttu Savolaisen johdolla 1.9.2020 ja päivitti tilannekuvan koronaviruksesta ja toimista alueellaan. Valmiustoimikunta kiitti ripeistä ja onnistuneista alueellisten tautipesäkkeiden torjuntatoimista Kainuussa ja Raahessa. Kriisin kestävyydessä onnistuminen edellyttää hyvää yhteistyötä meiltä kaikilta. Arjen tilanteissa kuka tahansa voi altistua virukselle. Tartunnan saaneiden syyttely ja leimaaminen voivat vaikeuttaa viranomaisten työtä ja viestinnässä onnistumista.

Pohjois-Suomen valmiustoimikunta aloitti työnsä kesätauon jälkeen tilanteessa, jossa alueella on koettu uusia paikallisia tartuntaryppäitä elokuun puolenvälin jälkeen. Tuorein COVID-19 tartuntarypäs tuli esiin perjantaina Kuhmossa, jonka johdosta viikonvaihteen aikana käynnistettiin Kainuun maakunnan alueella mittavia rajoitus-, jäljitys- ja eristämistoimia. Valmiustoimikunta totesi ripeät toimet oikein mitoitetuksi ja oikea-aikaisiksi. Erityisesti Kuhmon kaupungin ja Kainuun soten nähtiin onnistuneen viestinnässä tavalla, joka kelpaisi mallisuoritukseksi oppikirjaan. Altistuneiden vastuullisen toiminnan lisäksi viranomaisyhteistyö ja tiedonvaihto ovat ensisijaisia viruksen laajamittaisen leviämisen estämisessä. Nopea tiedottaminen ehkäisee huhujen leviämistä.

Koronavilkku jokaiseen kännykkään

Suomessa kaikkia viruksen tartuntaketjuja ei ole enää voitu jäljittää. Taudin jäljitystyössä auttaa THL:n maanantaina 31.8. julkaisema Koronavilkku-sovellus. Valmiustoimikunta suosittelee Koronavilkun lataamista jokaiseen kännykkään.

Valmiustoimikunta kannustaa kaikkia myös hengitysteiden pisaratartuntojen leviämiseltä suojaavan maskin käyttöä aina tilanteessa, jossa lähikontaktia ei voida välttää.

"Olemme jälleen uuden edessä. Uusi haasteemme on, miten löytää toimivat torjunta- ja hallintatoimet taudin ilmaantuessa alueellemme." Ylijohtaja Savolainen kertoi avauspuheenvuorossaan. Ylijohtaja summasi, että nyt olemme saaneet hallituksen linjaukset etätyön tarpeesta ja maskien käytöstä sekä Avien päätökset uusista kokoontumisrajoituksista. Näillä toimilla tehdään lähikontakteista mahdollisimman turvallisia niin työssä kuin vapaa-ajalla.   

Testikapasiteetti on parantunut

Suomalaiset ovat tähän mennessä noudattaneet suosituksia erinomaisen hyvin. Valmiustoimikunnassa nousi esille huoli lisääntyvästä välinpitämättömyydestä suositusten suhteen kuin myös tartunnan saaneiden tarpeeton syyttely ja leimaaminen. Alueemme testikapasiteetti on noussut ja testituloksen saaminen nopeutunut. Testeihin kannattaa edelleen mennä matalalla kynnyksellä, sillä koronaoireet voivat olla hyvinkin lieviä.

Elinkeinojen ja yritysten toimintaan virusepidemian toivotaan aiheuttavan mahdollisimman pieniä vaurioita. Altistumisien vuoksi yritykset voivat joutua sulkemaan ovensa karanteenien aiheuttaman työvoimapulan vuoksi. Matkailuelinkeinojen jatkumiselle etsitään Kuusamossa ja Kainuussa uusia turvallisia ratkaisuja turistien palvelemiseksi. Elinkeino kehittää uusia käytäntöjä, kuten matkailukäytävää, jossa elinkeino voisi toimia levittämättä tartuntariskiä ympäristössään.

Alueellinen yhteistyö toimii

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto jatkaa verkostojen työtä kesätauon jälkeen. Alueellisen valmiustoimikunnan lisäksi Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on koonnut verkostoihin kuntajohtajat, sivistystoimen johtajat, sosiaalitoimen johtajat ja perusturvajohtajat, sekä kriisiviestijät ja päivittäistavarahuollon toimijat.

Lisätietoja:

Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja

terttu.savolainen@avi.fi, puhelin 0295 017 551


Päivitetty