Tiedotteet 2018

Tälle sivulle on koottu vuonna 2018 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Tiedotteet 2018

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto asetti Oulun vaalipiirilautakunnan

Pohjois-Suomi

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on asettanut Oulun vaalipiirin vaalipiirilautakunnan ensi kevään eduskuntavaaleja varten. Eduskuntavaaleihin asetettu vaalipiirilautakunta toimii myös presidentinvaalissa ja europarlamenttivaaleissa. Sen toimikausi kestää, kunnes uusi lautakunta on valittu.

Vaalipiirilautakunnissa vastaanotetaan ja tarkastetaan ehdokashakemukset. Lisäksi niissä laaditaan ehdokaslistojen yhdistelmät, lasketaan ennakkoäänet, tehdään kaikkien annettujen äänten tarkistuslaskenta, vahvistetaan ja julkaistaan vaalien tulos sekä laaditaan valtakirjat valituille kansanedustajille.

Jokaiseen vaalipiirilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, kolme muuta jäsentä ja neljä varajäsentä. Vaalilain mukaan sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava vaalipiirissä niitä puolueita, jotka on merkitty puoluerekisteriin ja ovat asettaneet edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita. Eduskuntavaaleihin ehdokkaiksi asetettuja ei voida nimetä lautakuntaan. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on asettanut lautakunnan puolueilta pyytämiensä ehdotusten perusteella, ja työssä on otettu huomioon myös tasa-arvolain vaatimukset.

Oulun vaalipiirilautakunnan kokoonpano

Puheenjohtajisto

  • puheenjohtaja Mika Penttilä, Oulu
  • varapuheenjohtaja Ahti Moilanen, Utajärvi

Jäsenet

  • Sari Janatuinen, Kempele
  • Minna Karjalainen, Kuhmo
  • Sanna Husa, Oulu

Varajäsenet

  • Marjatta Immonen, Kajaani
  • Seppo Sorvari, Raahe
  • Yrjö Jukka Kemppainen, Oulu
  • Mia Pelkonen, Oulu


Lisätietoja:

erikoissuunnittelija Maria Valtokari, p. 0295 017 596
etunimi.sukunimi@avi.fi
Pohjois-Suomen AVI


Päivitetty