Tiedotteet 2018

Tälle sivulle on koottu vuonna 2018 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Tiedotteet 2018

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto:

Vakava resurssipula on vaarantanut lastensuojelun valvonnan

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies antoi tänään Pohjois-Suomen aluehallintovirastoa koskevan päätöksen lastensuojelun valvonnasta. Päätös liittyy sijaishuoltopaikkojen toimintaan ja erityisesti rajoitustoimenpiteiden valvontaan alueella, sijoitettujen lasten kuulemiseen ja heidän esittämiensä huolenaiheiden ja mielipiteiden huomioimiseen valvonnassa, sekä kantelujen keskimääräisiin että pitkittyneisiin käsittelyaikoihin.

Aluehallintovirasto toi apulaisoikeusasiamiehelle syksyllä antamassaan selvityksessä esiin kantelujen käsittelyn ruuhkautumisen, resurssivajeen ja toimenpiteet asian ratkaisemiseksi vuodesta 2010 lähtien. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on voimavarojensa puitteissa kehittänyt toimintaa ja priorisoinut tehtäviä sekä saanut virka-apua muista aluehallintovirastoista.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies toteaa, että

  • aluehallintoviraston resurssit ja voimavarat suhteessa työmäärään ovat olleet vähäiset,
  • aluehallintovirasto on toistuvasti esittänyt lisäresurssien perustellun tarpeen valtiovarainministeriölle,
  • pitkät käsittelyajat johtuvat vakavasta ja pitkään jatkuneesta resurssipulasta, ja
  • riittämättömät resurssit ovat vaikuttaneet myös aluehallintoviraston tosiasiallisiin mahdollisuuksiin tehdä tarkastuksia alueellaan.

Apulaisoikeusasiamies pitää voimavarojen puutetta vakavana. Hän arvioi sen vaarantavan lakisääteisistä tehtävistä huolehtimisen, sekä vaikeuttavan kantelujen tutkintaa ja tarkastusten tekemistä.

Aluehallintoviraston taloudellisia resursseja ohjaa valtiovarainministeriö.

  • On hyvä, että Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on puuttunut Pohjois-Suomen aluehallintoviraston lastensuojelun valvonnan resurssien riittämättömyyteen. Yhdyn apulaisoikeusasiamiehen näkemykseen siitä, että resurssien jakaminen virka-apupyynnöillä aluehallintovirastojen kesken on kestämätön tilanne. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tulee saada pysyviä resursseja lastensuojeluun, toteaa ylijohtaja Terttu Savolainen.
     
  • Olen samaa mieltä, että resurssien riittämättömyys on vaikeuttanut kantelujen tutkintaa ja tarkastusten tekemistä. Olemme viimeksi joulukuussa vuotta 2019 koskevissa tulosneuvotteluissa tuoneet esiin lastensuojelun valvonnan tarpeet. Alueemme on lapsirikas. Lasten asiat pitää priorisoida niin valvonnassa kuin palveluissakin.  Perheiden tulee saada paras mahdollinen moniammatillinen tuki, tähdentää ylijohtaja Savolainen.

Pohjois-Pohjanmaalla on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan eniten lapsia ja nuoria suhteessa kaikkien ikäluokkien väestöön. Tällä on suuri vaikutus lapsiperheille suunnattujen ennaltaehkäisevien palvelujen tarpeeseen, mutta myös erityisen tuen tarpeessa olevien lasten palvelujen järjestämiseen ja monialaiseen yhteistyöhön.

Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa on lastensuojelussa vireillä yhteensä 45 kantelua ja 17 valvonta-asiaa.  Tavoitteena on lyhentää kantelujen käsittelyaika kahdeksaan kuukauteen. Tällä hetkellä kantelujen keskimääräinen käsittelyaika on yli vuoden ja valvonta-asioiden yli kahdeksan kuukautta.

  • Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on vuonna 2017 lisännyt resurssia lastensuojeluasioiden ruuhkan purkuun.  Sijoitettuja lapsia on pystytty kuulemaan aikaisempaa paremmin, toteaa peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueen johtaja Hanna Toiviainen.
  • Vastuualueen johtaja linjaa, että Pohjois-Suomen aluehallintovirasto tulee jatkossa tekemään virka-ajan ulkopuolisia tarkastuskäyntejä myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue mm. valvoo, ohjaa ja luvittaa terveys- ja sosiaalipalvelujen tuottajien toiminnan lainmukaisuutta toimialueellaan sosiaali ja terveysministeriön ohjauksessa valtiovarainministeriön antamalla rahoituksella.

 

Lisätietoja:

Terttu Savolainen, ylijohtaja, p. 0295 017 551
Hanna Toiviainen, johtaja, p. 0295 017 680
Alpo Merilä, alueellinen viestintäpäällikkö, p. 0295 017 530


Päivitetty