Tiedotteet 2020

Tälle sivulle on koottu vuonna 2020 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa aluehallintoviraston rajoittamispäätös ennallaan marraskuussa (Pohjois-Suomi)

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto säilytti ennallaan tartuntatautilain mukaisen päätöksensä kokoontumisrajoituksista Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella. Marraskuussa yli 50 hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi järjestää kuten syys- ja lokakuussakin, kunhan THL:n ja OKM:n 21.9.2020 annettua ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä noudatetaan.

Määräys on voimassa ajalla 1.11. - 30.11.2020, ja se koskee Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueen 38:aa kuntaa.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto huomioi päätöstä tehdessään Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueellisten koordinaatiotyöryhmien kokonaisarvion alueellisesta koronaepidemian tilanteesta ja suosituksista torjuntatoimiksi. Jos epidemiologinen tilanne muuttuu, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto arvioi tätä kokoontumisia koskevaa rajoituspäätöstä uudelleen ja voi muuttaa päätöstään.

Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa järjestettävissä yli 50 hengen yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa on varmistettava turvalliset olosuhteet kokoontumiselle. Yli 50 hengen tapahtumia voi järjestää ilman henkilömäärien ylärajaa sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa silloin, kun tapahtumanjärjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden.

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alueilla viimeisen kahden viikon COVID-19-tapausten ilmaantuvuus on vaihdellut välillä 5,6 – 10,2 tapausta 100 000 asukasta kohden. Tautitilanne muuttuu päivittäin.

Jos tartuntatautitilanne pahenee äkillisesti, kunta voi tehdä tiukempia rajoituksia epidemian leviämisen torjumiseksi. Paikallisten viranomaisten tekemät päätökset ja toimenpiteet ovat epidemian hallinnan lähtökohtana, sillä epidemiologinen tilanne voi muuttua äkillisesti ja tautiryvästymät voivat kohdistua pieneen paikkakuntaan. Mahdollisen tartuntaryppään ilmaantuessa tiedon kulun ja viestinnän merkitys korostuu.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueella kuntien, sairaanhoitopiirien sekä muiden toimijoiden yhteistyö on toiminut erinomaisesti, ja aluehallintovirasto yhteensovittaa tartuntatautien torjuntatyötä alueella erilaisissa epidemiologisissa tilanteissa.

Turvavälit ja hyvä hygienia ehkäisevät epidemian leviämistä

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätöksen tarkoituksena on ehkäistä alueellaan yleisvaarallisen tartuntataudin leviämistä ja tartuntatautitilanteen pahenemista. Joukkoaltistumisten ja taudin leviämisen riski on erityisen suuri kaikissa tilanteissa, joissa suuri joukko ihmisiä kokoontuu ja voi päätyä lähikontaktiin keskenään. Yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa tartunnan torjuntatoimista on välttämätöntä huolehtia. THL:n ja OKM:n ohjeessa edellytetään muun muassa, että:

  • osallistujien välille on lähikontaktien välttämiseksi turvattava mahdollisuus 1-2 metrin turvavälien ylläpitämiseen
  • tilanteissa, joissa saattaa syntyä jonoja, ihmisiä pitää muistuttaa ja auttaa turvavälien pitämisessä.
  • järjestäjän pitää ohjeistaa osallistujia turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta sekä tarjota mahdollisuus käsien puhdistamiseen.

Kun kokoontumisissa noudatetaan riittäviä turvaohjeita, voidaan tartunnan riskiä olennaisesti vähentää. Jos sisä- ja ulkotiloissa järjestettävien yli viidenkymmenen (50) hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten turvallisuutta ei voida varmistaa, niiden järjestäminen on kielletty.

Lisätietoja:
Liite: Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätös 22.10.2020 (pdf)

Liite: Ohje koronavirustartuntojen ehkäisemisestä yleisötilaisuuksien ja yleisten kokoontumisten yhteydessä sekä julkisten tilojen käytössä (pdf)

Tapahtumajärjestäjien neuvonta puh. 0295 016 666 (ma-pe kello 8-11.30 ja 12.30-16), sähköposti: koronainfo@avi.fi

Usein kysytyt kysymykset
Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin aluehallintovirastojen verkkosivuilla (avi.fi)

Aluehallintovirastojen päätökset (yleistiedoksiannot): http://www.avi.fi/web/avi/yleistiedoksiannot

Median yhteydenotot:

Ylijohtaja Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 551, terttu.savolainen@avi.fi

Aluehallintoylilääkäri Pasi Hirvikoski, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 598, pasi.hirvikoski@avi.fi

Viestintäpäällikkö Alpo Merilä, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 530, alpo.merila@avi.fi

 


Päivitetty