Tiedotteet 2017

Oulun Energia Oy:n Laanilan yhteistuotantovoimalaitokselle ympäristö- ja vesitalouslupa

Pohjois-Suomi

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on tänään myöntänyt Oulun Energia Oy:lle ympäristöluvan uuden Laanilan yhteistuotantovoimalaitoksen toimintoihin ja vesitalousluvan veden ottamiseen Oulujoesta sekä otto- ja purkuputkirakenteille Oulujokeen. Lisäksi aluehallintovirasto on myöntänyt oikeuden toiminnan aloittamiseen ja valmisteluluvan. (Päätös nro 114/2017/1, Dnro PSAVI/422/2017).

Ympäristölupa on myönnetty sähköä, kaukolämpöä ja prosessihöyryä tuottavalle 220 MW:n Laanilan yhteistuotantovoimalaitokselle, jossa käytetään pääpolttoaineina puuta ja muita kiinteitä biopolttoaineita sekä turvetta. Lisäksi yksikössä saa polttaa kierrätyspolttoainetta ja laitosalueelle varastoitua penkkanokea sekä raskaan polttoöljyn kaasutuksessa muodostuvaa linkonokea ja prosessikaasuja. Ympäristölupa on lisäksi myönnetty puuperäisten polttoaineiden murskaamiseen ja varastointiin sekä viemäriputken rakentamiseen jäähdytys- ja prosessijätevesien johtamiseksi Oulujokeen.

Vesitalouslupa on myönnetty jäähdytysveden ottoputken rakentamiseen Oulujokeen ja jäähdytysveden johtamiseen Oulujoesta yhteistuotantovoimalaitokselle sekä jäähdytysveden ottoputken ja viemäriputken sijoittamiseksi yleiselle kulkuväylälle Oulujokeen.

Laanilan yhteistuotantovoimalaitos korvaa käytöstä poistuvan Toppila 1 -enegiantuotantoyksikön.

Päätös sisältää muun muassa määräykset ilmaan ja Oulujokeen johdettavien päästöjen raja-arvoista, polttoaineiden käsittely- ja varastointimääräykset, melu- ja jätehuoltomääräykset sekä määräykset voimalaitoksen käytön, päästöjen ja vaikutusten tarkkailusta. Ilmaan ja Oulujokeen johdettavien päästöjen raja-arvot perustuvat Euroopan komission 17.8.2107  julkaisemiin suurten polttolaitosten parhaita käytettävissä olevia tekniikoita (BAT) koskeviin päätelmiin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/75/EU mukaisten parhaita käytettävissä olevia tekniikoita (BAT) koskevien päätelmien vahvistamista suuria polttolaitoksia varten koskeva komission täytäntöönpanopäätös, (EU) 2017/1442) ja jätteen polttamisesta annettuun valtioneuvoston asetukseen nro 151/2013.

Luvan saajan on asetettava 100 000 euron suuruinen vakuus lupapäätöksen kumoamisen tai lupamääräysten muuttamisen varalta.

Lupapäätös on nähtävillä Pohjois-Suomen aluehallintoviraston nettisivuilla osoitteessa www.avi.fi/lupatietopalvelu ja Oulun seudun ympäristötoimessa 22.12.2017–22.1.2018. Päätökseen voidaan hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Muutoksenhakuaika päättyy 22.1.2018.

Lisätietoja                         
ympäristöylitarkastaja Jaakko Pirttijoki, p. 0295 017 662
johtaja Erkki Kantola, p. 0295 017 648
ympäristöneuvos Sami Koivula, p. 0295 017 651
etunimi.sukunimi@avi.fi, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto


Päivitetty

Oikopolut