Tiedotteet 2020

Tälle sivulle on koottu vuonna 2020 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Maaherrat ja ylijohtajat vetoavat: rajat auki pohjoisessa

Pohjoisten alueiden maaherrat Ruotsista ja Norjasta sekä ylijohtajat Lapin ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastoista kokoontuivat virtuaalisesti 12.6.2020.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan Terttu Savolaisen koolle kutsumassa kokouksessa kukin edustaja kävi läpi oman maansa koronavirustilanteen ja sen hoitamisen valtion aluehallinnon näkökulmasta.

Epidemian vaikutukset ovat olleet pohjoisilla alueilla hyvin samanlaiset. Tartuntojen määrä on vaihdellut maakunnittain, eikä pohjoisessa ole koettu samanlaista tartuntamäärää kuin kunkin maan eteläisissä osissa. Rajojen sulkeminen on vaikuttanut pohjoisilla alueilla monin tavoin: matkailuelinkeino on kokenut raskaan iskun, työttömyys kasvanut ja talouden ennuste on huono.

Lisäksi maiden välinen normaali asiointiliikkuvuus on ollut pysähdyksissä. Tautitilanne huomioiden pohjoisten alueiden maaherrat ja ylijohtajat totesivat, että rajojen avaaminen pohjoisessa paikallisille asukkaille on nyt tarpeen.

Maaherrat ja ylijohtajat toivovat, että alueelliset eroavaisuudet otettaisiin huomioon rajoituspäätöksiä tehtäessä ja rajaliikenne saataisiin auki Pohjois-Suomen, Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan välillä mahdollisimman nopeasti.

Lisätietoja:

Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja

Sähköposti terttu.savolainen@avi.fi, puhelin 0295 017 551


Päivitetty