Tiedotteet 2017

Lukiokoulutus uudistuu: Pohjoisen Suomen Uusi lukio -kiertue Limingassa 10.11.2017

Lukiokoulutus uudistuu. Hallitus päätti lukiokoulutuksen uudistamisesta kevään 2017 puoliväliriihessä. Uudistus sisältää lukiolain ja lukion toiminnallisen uudistamisen, ja sen tavoitteena on lisätä lukion vetovoimaa yleissivistävänä, korkeakouluihin jatko-opintokelpoisuuden antavana koulutusmuotona, vahvistaa koulutuksen laatua ja oppimistuloksia sekä sujuvoittaa siirtymistä toisen asteen opinnoista korkea-asteelle. Hallituksen esitys uudeksi lukiolaiksi annetaan eduskunnalle keväällä 2018.

Opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus sekä Pohjois-Suomen ja Lapin aluehallintovirastot järjestävät osana lukiouudistusta Pohjoisen Suomen Uusi lukio -kiertueen Limingassa perjantaina 10.11.2017 (klo 12.30–16.00). Tilaisuudessa kerätään ideoita lukiokoulutuksen uudistamiseen. Vastaavia tilaisuuksia järjestetään useita ympäri Suomea.

Tilaisuudessa keskustellaan lukiokoulutuksen uudistamisesta opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen innoittamana. Päivän puheenvuoroissa kuullaan alueellisia näkökulmia lukion kehittämiseen ja päästään esittämään toiveita tulevaan. Tilaisuudessa keskustellaan muun muassa tulevaisuuden osaamistarpeista, osaamisperusteisuudesta, osaamisen vahvistamisesta, opiskelijalähtöisyydestä, yksilöllisistä ja joustavista opintopoluista, yhteistyöstä korkeakoulujen ja työelämän kanssa, uudistuvasta toimintakulttuurista ja monipuolisista oppimisympäristöistä. Päivän päätteeksi pysähdytään hetkeksi myös korkeakoulujen opiskelijavalintauudistuksen äärelle.  

Tilaisuudessa ääneen pääsevät myös opiskelijat ja kuulemme myös alueellisia näkökulmia lukion kehittämiseen. "Maaseutulukiot ovat erittäin ketteriä ja uudistumiskykyisiä ja pystyvät hyvin hyödyntämään paikallisia vahvuuksia. Panostamme vahvasti opiskelijoiden yksilölliseen opiskeluhuoltoon", kommentoi Limingan lukion rehtori Tiina Partanen.

Tilaisuuden tarkemmat tiedot ja ohjelma löytyy osoitteesta

http://www.avi.fi/documents/10191/7918203/Uusi+lukio+-kiertue+Liminka.pdf/fd7de54b-6ba3-4598-96ac-0f1d2de5a0cb

Twitterissä #uusilukio
Verkossa http://minedu.fi/uusilukio

Medialle: lämpimästi tervetuloa tilaisuuteen!

Lisätietoja:

Uusi lukio -kiertueista:
Projektipäällikkö Tiina Silander, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 0295 3 30188
Opetusneuvos Aija Töytäri, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 0295 3 30197

Tilaisuudesta:
Rehtori Tiina Partanen, Limingan lukio, p. 050 567 9756
Sivistysjohtaja Päivi Mäki, Liminka, p. 040 670 5486
Suunnittelija Sirpa Kova, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 050 396 3068


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa

Oikopolut

Tiedotearkisto