Tiedotteet 2016

Tälle sivulle on koottu vuonna 2016 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Tiedotteet 2016

Lounais-Suomen aluehallintovirastolta 580 000 euroa Liikkuva koulu -kärkihankkeeseen

(Lounais-Suomi)

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on jakanut 580 000 euroa avustusta Liikkuva koulu – kärkihankkeeseen Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueille. Avustusta haettiin yhteensä 27 kehittämishankkeelle ja avustusta voitiin myöntää 23 hankkeelle.

Avustuksilla tuetaan Liikkuva koulu – kehittämishankkeita, jotka liittyvät koulupäivän liikunnallistamiseen. Liikkuva koulu – toiminnan tavoitteena on aktiivinen ja viihtyisä koulupäivä, jonka aikana jokainen peruskoululainen liikkuu vähintään tunnin. Keskeisiä toimenpiteitä ovat mm. opettajien ja oppilaiden osallisuuden sekä osaamisen lisääminen, toiminnallisten opetusmenetelmien käyttäminen, koulun liikuntaympäristön kehittäminen ja sen hyödyntäminen välitunneilla sekä eri oppiaineiden opetuksessa.

Liikkuva koulu – ohjelman tavoitteena on vakiinnuttaa kaikkiin kouluihin liikunnallinen toimintakulttuuri ja siksi avustusten myöntämisessä on myös korostettu hakijakuntien omaa panostusta sekä pitkäjänteistä ja suunnitelmallista rahoituspohjaa liikunnallistamistoimenpiteille.

Avustusta myönnettiin seuraaville kuntahankkeille:

Kaarinan kaupunki 20 000 euroa
Kemiönsaaren kunta 6 000 euroa
Kosken Tl kunta 3 000 euroa
Laitilan kaupunki 3 000 euroa
Liedon kunta 14 000 euroa
Maskun kunta 5 000 euroa
Mynämäen kunta 14 000 euroa
Naantalin kaupunki 8 000 euroa
Paraisten kaupunki (suomenkielinen koulutus) 6 000 euroa
Pargas stad (svenskspråkig utbildning) 7 000 euroa
Raision kaupunki 20 000 euroa
Ruskon kunta 5 000 euroa
Salon kaupunki 12 000 euroa
Taivassalon kunta 10 000 euroa
Turun kaupunki 344 000 euroa
Uudenkaupungin kaupunki 10 000 euroa
Euran kunta 6 000 euroa
Kokemäen kaupunki 8 000 euroa
Merikarvian kunta 4 000 euroa
Nakkilan kunta 14 000 euroa
Porin kaupunki 52 000 euroa
Turun yliopisto/ Rauman normaalikoulu 2 000 euroa

Säkylän kunta 7 000 euroa

 

Lisätietoja: liikuntatoimen ylitarkastaja Keijo Kuusela, p. 0295 018 304


Päivitetty

Oikopolut

lomakkeet