Tiedotteet 2019

Tälle sivulle on koottu vuonna 2019 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Tiedotteet 2019

Hovioikeus ei muuttanut telineurakoitsijan tuomiota Naistenklinikan telineromahdusjutussa – vastuu puutteellisista telineistä ei siirtynyt telineurakoitsijalta telineiden luovutushetkellä

Etelä-Suomi, työsuojelun vastuualue

Helsingin hovioikeus pysytti käräjäoikeuden työturvallisuusrikoksesta tuomitsemat sakkorangaistukset ja 7 000 euron suuruisen yhteisösakon. Hovioikeudessa kysymys oli syyteoikeuden vanhentumisajan alkamisesta sekä yhteisösakon tuomitsemisen edellytyksistä. Hovioikeus antoi ratkaisunsa 24.6.2019.

Käsiteltävänä oli tapaus, jossa Naistenklinikan päälle asennettu sääsuoja ja sitä tukeneet telineet romahtivat 23.12.2014 Helsingin Meilahdessa puutteellisen suunnittelun ja asennuksen takia. Telineiden rakenteissa oli huomattavia puutteita.  Telineet oli asennettu rakennustyömaalle keväällä 2014 sekä hyväksytty ja luovutettu käyttöön huhtikuussa 2014. Tapauksesta kerrotaan 5.12.2017 julkaistussa tiedotteessa koskien Helsingin käräjäoikeuden 30.11.2017 antamaa tuomiota.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että syyteoikeuden vanhentumisajan alkamisajankohtana on pidettävä telineiden romahtamishetkeä 23.12.2014, jolloin lainvastaisen asiaintilan ylläpitäminen on päättynyt. Hovioikeuden mukaan telineurakoitsija ei ole voinut siirtää vastuutaan tietoisesti säädösten vastaisina luovutettujen telineiden ja sääsuojan suunnittelun ja asennuksen puutteellisuuksien korjaamisesta tilaajana toimineelle päätoteuttajalle. Telineurakoitsija on ollut vastuussa telineissä ja sääsuojassa luovutushetkellä olleista puutteista myös telineiden käyttöönoton jälkeen riippumatta siitä, mitä osapuolten välillä oli sovittu.  

Hovioikeus katsoi myös yhteisösakon osalta, ettei käräjäoikeuden tuomiota ole syytä muuttaa. Hovioikeus totesi muun muassa, että yhtiön toiminnassa tehty rikos on ollut lajissaan moitittava; telineiden ja sääsuojan romahtaminen olisi voinut johtaa huomattavasti vakavampiinkin vahinkoihin.

Helsingin hovioikeuden tuomio, asianumero R 18/201

Lisätiedot:
Lakimies Anna Tiainen, puh. 0295 016 448, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

 

Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena. Se valvoo, että työnantajat noudattavat työelämän lainsäädäntöä ja että työ on tervettä ja turvallista. 


Päivitetty

lomakkeet