Tiedotteet 2017

Ettei tulisi kesän kuivimmat festarit – lupahakemus vireille nyt!

Aluehallintovirastojen alkoholilupahallinnossa eletään vuoden ruuhkaisinta aikaa. Lupahakemuksia tulee kevään ja alkukesän aikana vireille kaksin-, jopa kolminkertainen määrä talven kuukausiin verrattuna. Virastosta muistutetaankin, että tulevan kesän tilapäisiä tapahtumia koskevat anniskelulupahakemukset tulee lähettää aluehallintovirastoon pikimmiten.

Kun normaalisti lupahakemuksen käsittely vie kuukauden, voi siihen ruuhka-aikaan mennä kaksikin. Mahdollisimman täydellisin liittein varustettu ja toiminta-ajatukseltaan loppuun asti mietitty hakemus nopeuttaa asian käsittelyä.

Alkoholihallinto tekee yhteistyötä tapahtumanjärjestäjien kanssa osallistumalla tapahtumien etukäteispalavereihin sekä ohjaamalla tapahtumanjärjestäjiä ja anniskeluluvanhakijoita säädösten mukaiseen anniskelutoimintaan tapahtumissaan. Elinkeinon ja viranomaisten tavoitteena on turvallisten ja viihtyisien tapahtumien järjestäminen.    

Aluehallintovirastot myöntävät alkoholijuomien anniskelu- ja vähittäismyyntiluvat alueillaan sijaitseviin anniskelu- ja vähittäismyyntipaikkoihin. Lupien myöntämisen lisäksi aluehallintovirastot valvovat mm. alkoholijuomien vähittäismyyntiä ja anniskelua sekä mainontaa koskevien säännösten noudattamista.
 

Lisätietoja
etunimi.sukunimi@avi.fi:

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa):
Ilkka Ripatti, ylitarkastaja, p. 0295 016 195

Itä-Suomen aluehallintovirasto (Etelä-Savo, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala):
Ulla Kuosmanen, ylitarkastaja, p. 0295 016 915

Lapin aluehallintovirasto:
Esko Lind, ylitarkastaja, p. 0295 017 369

Lounais-Suomen aluehallintovirasto (Varsinais-Suomi ja Satakunta):Heikki Mäki, alkoholiylitarkastaja, p. 0295 018 094

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (Pirkanmaa):
Markku Paavilainen, alkoholitarkastaja, p. 0295 018 792

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (Keski-Suomi):
Anneli Virtanen, ylitarkastaja, p. 0295 018 606

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa):
Harri Varhama, alkoholitarkastaja, p. 0295 018 558

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa):
Ari Kilponen, alkoholitarkastaja, p. 0295 017 571

 


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa

Oikopolut

Tiedotearkisto