Pressmeddelanden 2016

Här på den här sidan listar regionförvaltningsverket pressmeddelanden 2016. De som gäller en viss region syns när man väljer region genom att trycka på Välj område upp till höger på sidan. 

Pressmeddelanden 2016

Aluehallintovirasto myönsi 394 000 euroa avustusta yleisille kirjastoille

Pohjois-Suomi                                                                                                                          

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt yleisten kirjastojen kehittämistoimintaan sekä lasten ja nuorten kirjastotoimintaa ja lukuharrastusta edistäviin hankkeisiin valtionavustusta 394 000 euroa. Avustusta haettiin 35 eri hankkeeseen, joista 28 sai myönteisen avustuspäätöksen.

Hakemuksista 7 oli Kainuusta ja 28 Pohjois-Pohjanmaalta. Hankkeiden kustannusarviot olivat yhteensä noin 900 000 euroa, josta haettiin valtionavustusta reilut 700 000 euroa. Haettujen avustusten vaihteluväli oli 560 – 77 500 euroa. Myönnetyt avustussummat vaihtelivat 560 eurosta 38 000 euroon.

Kirjastot kehittävät palvelujaan monella tavalla: Maahanmuuttajien kotoutumista ja kantaväestön ja maahanmuuttajien kohtaamista kirjastopalvelujen avulla tuetaan Kajaanin, Oulun (mukana myös Raahe) ja Pudasjärven kirjastojen hankkeissa. Omatoimikirjastopalveluja kehitetään Iin Kuivaniemen kirjastoon, Kempeleen Linnakankaan kirjastoon sekä Kuusamon, Lumijoen ja Pudasjärven kirjastoihin. Oulun eteläisen kirjastot arvioivat yhdessä kirjastopalvelujen laatua (hanketta hallinnoi Reisjärven kirjasto). Raahen kaupunginkirjaston Huominen tehdään tänään -hankkeessa valmistaudutaan kehittämään kirjaston palveluja osana OUTI-kirjastokimppaa. Haapaveden hankkeessa suunnitellaan tulevaisuuden kirjastoautopalveluja yhdessä Haapajärven ja Pyhäjärven kanssa.

Suurimman avustuksen 38 000 euroa sai tällä kertaa Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto hankkeeseen Aineistologistiikan muutos – aineiston saatavuus pienen ja suuren yleisen kirjaston näkökulmasta. Hankkeessa ovat mukana myös Pudasjärven ja Kuusamon kaupunginkirjastot ja hankkeen tulokset koskettavat kaikkia nykyisiä ja tulevia OUTI-kirjastoja.

Lasten ja nuorten sekä myös aikuisten lukuharrastusta edistetään yhteensä 11 hankkeella ja mediakasvatusta kahdella hankkeella. Varhaiskasvatusikäisten kirjastopalveluja ja yhteistyötä varhaiskasvatuksen kanssa kehitetään Alavieskan ja Vaalan kirjastojen hankkeissa.  Lasten ja nuorten kirjastotyötä kehitetään Tyrnävällä ja Kajaanin hankkeen myötä koko Kainuussa sekä mediakasvatusta Sievissä. Kuhmossa tarjotaan elämyksiä ja hyvinvointia senioreille ja Pyhäjoella jazz-keikka ja asiantuntijaluento Raahen Rantajatsit -tapahtuman yhteydessä. Kempele ja muut pienemmät OUTI-kirjastot kehittävät Lukudiplomia nettiin.

Avustusta saaneet kirjastot:

Kainuu

Hyrynsalmen kunnankirjasto (ja Ristijärvi), 3 000 €
Kajaanin kaupunginkirjasto – Kainuun maakuntakirjasto (koko Kainuu), 35 000 €
Kajaanin kaupunginkirjasto – Kainuun maakuntakirjasto, 6 700 € (vuoden 2015 määrärahasta)
Kajaanin kaupunginkirjasto – Kainuun maakuntakirjasto (ja Kuhmo ja Suomussalmi), 23 500 €
Kuhmon kaupunginkirjasto, 2 500 €
Puolangan kunnankirjasto, 1 800 €
Suomussalmen kunta/kirjasto, 4 000 €

Pohjois-Pohjanmaa

Alavieskan kunnankirjasto, 10 000 €
Haapaveden kirjasto (ja Haapajärvi ja Pyhäjärvi), 10 000 €
Iin kunnankirjasto – Kuivaniemen kirjasto, 17 000 €
Kempeleen kirjasto (ja Tyrnävä), 5 000 €
Kempeleen kirjasto, 14 000 €
Kempeleen kirjasto (ja Ii, Liminka, Lumijoki, Muhos, Siikajoki ja Tyrnävä), 18 000 €
Kuusamon kaupunginkirjasto, 15 500 €
Kärsämäen kirjasto, 3 000 € (vuoden 2015 määrärahasta)
Lumijoen kunnankirjasto, 14 000 €
Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto (ja Kuusamo ja Pudasjärvi), 38 000 €
Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto (ja Raahe), 33 000 €
Pudasjärven kaupunginkirjasto, 24 000 €
Pudasjärven kaupunginkirjasto, 17 000 €
Pyhäjoen kunnankirjasto, 560 € (vuoden 2015 määrärahasta)
Pyhäjoen kunnankirjasto, 2 700 €
Raahen kaupunginkirjasto, 23 000 €
Reisjärven kunnankirjasto (ja muut Oulun eteläisen kirjastot), 24 000 €
Sievin kunnankirjasto, 16 000 €
Tyrnävän kunnankirjasto, 30 000 €
Vaalan kirjasto, 8 000 €
Ylivieskan kaupunginkirjasto, 5 000 €

Kaikki yleisten kirjastojen kehittämishankkeet, myös Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen hankkeet, löytyvät valtakunnallisesta Yleisten kirjastojen hankerekisteristä http://hankkeet.kirjastot.fi/

Valtionavustuspäätökset yleisten kirjastojen kehittämistoimintaan julkistettiin hankerekisterissä torstaina 24.3.2016 klo 12. Hankerekisteri on kaikille avoin foorumi, jossa kirjastot jakavat hyviä käytänteitä, hakevat valtionavustuksia kehittämishankkeisiinsa ja raportoivat hankkeiden tuloksista.
 

Lisätietoja:
Kirjastotoimen asiantuntija Merja Kummala-Mustonen, p. 0295 017 552
merja.kummala-mustonen@avi.fi


Uppdaterad

lomakkeet