Tiedotteet 2016

Tälle sivulle on koottu vuonna 2016 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Tiedotteet 2016

Aluehallintovirastolta 497 000 euroa yleisille kirjastoille

Etelä-Suomi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt 497 000 euroa kehittämisavustusta alueen yleisille kirjastoille. Valtionavustusta myönnettiin 64 hankkeelle. Avustushakemuksia tuli Etelä-Suomen aluehallintovirastolle kaikkiaan 75 kappaletta ja hakemusten yhteissumma oli 1,3 miljoonaa euroa.

Eniten avustuksia haettiin ja myös myönnettiin palvelujen kehittämiseen. Kirjaston merkitys oppimisympäristönä ja yhteisöllisenä toimijana näkyi avustushakemuksissa. Kirjastot kehittävät edelleen vahvasti sekä asiakkaiden perinteistä lukutaitoa että monilukutaitoa mediakasvatuksen keinoin. Kirjastot kehittävät toimintojaan tuloksellisella yhteistyöllä myös erilaisissa hankkeissa.

Avustukset myönnettiin opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksesta.

Lisätietoja:
Ylitarkastaja Kristiina Kontiainen, p. 0295 016 538
etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen AVI
 

Liite: Etelä-Suomen aluehallintovirastosta avustusta saaneet kirjastot ja hankkeet (pdf 168 kt)

Kaikki avustusta saaneet kirjastot:
Yleisten kirjastojen hankerekisteri http://hankkeet.kirjastot.fi/


Päivitetty

Oikopolut

lomakkeet