Tiedotteet 2019

Tälle sivulle on koottu vuonna 2019 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Työnantaja otti turvapaikanhakijan palkattomaan harjoitteluun – työnantajalle sakot kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä

Etelä-Suomi, työsuojelun vastuualue

Hämeenlinnan käräjäoikeus tuomitsi ravintolayrittäjän 40 päiväsakon sakkorangaistukseen kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 5.12.2019.
Hämeenlinnassa toimiva ravintoloitsija oli ottanut turvapaikanhakijana Suomessa olleen työntekijän elokuussa 2016 palkattomaan harjoitteluun. Osapuolten välillä oli solmittu kaksi erillistä harjoittelusopimusta, joista toisessa oli allekirjoittajana myös vastaanottokeskuksen edustaja. Harjoittelusopimukset olivat kestoltaan yhteensä noin kolme kuukautta. Sen jälkeen osapuolet olivat solmineet työsopimuksen, joka jatkui tammikuun 2017 loppuun saakka.
Käräjäoikeus katsoi, että työntekijälle ei ollut maksettu harjoittelujen ajalta lainkaan palkkaa, vaikka niin olisi pitänyt tehdä. Työnantaja oli tarjonnut työntekijälle työpaikka-ateriat ja bussikortin. Harjoittelusopimusten jälkeen työnantaja oli maksanut työntekijälle rahapalkkaa, mutta palkka oli alittanut työehtosopimuksen edellyttämän vähimmäispalkan määrän. Myös lomakorvaus oli jäänyt maksamatta.

Käräjäoikeus katsoi, että työnantaja oli asettanut työntekijän huomattavan epäedulliseen asemaan palkanmaksun osalta kansallisen alkuperän tai kansalaisuuden johdosta. Lisäksi työnantaja oli käyttänyt hyväkseen työntekijän taloudellista ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä ja tietämättömyyttä Suomen työlainsäädännöstä ja työntekijän oikeuksista. Työnantaja myönsi käräjäoikeudessa kiskonnantapaisen työsyrjinnän.

Käräjäoikeus totesi, että työehtosopimuksen palkanmaksua koskevista säännöksistä ei ole sallittua poiketa työntekijän vahingoksi. Käräjäoikeus ei pitänyt uskottavana, ettei työnantaja olisi sitä tiennyt. Käräjäoikeus katsoi myös, ettei asiassa ollut merkitystä sillä, oliko vastaanottokeskuksen edustajan harjoittelusopimuksen allekirjoittaessaan katsottava hyväksyneen työharjoittelun ilman palkkaa.
"Työntekijälle on maksettava palkkaa, jos työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät osapuolten välisessä sopimussuhteessa. Palkanmaksuvelvollisuutta ei voi kiertää nimeämällä sopimus joksikin muuksi kuin työsopimukseksi", toteaa työsuojelun lakimies Noora Haapa-alho Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Hämeenlinnan käräjäoikeuden tuomio 5.12.2019, R 19/323.

Lisätiedot:
Lakimies Noora Haapa-alho
p. 02950 16240, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
www.tyosuojelu.fi

Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena. Se valvoo, että työnantajat noudattavat työelämän lainsäädäntöä ja että työ on tervettä ja turvallista.  

 


Päivitetty