Ajankohtaista

Kirjastot ja korona (1.4.2020; muokattu 3.4.2020)

Hallituksen 16.3. ja 30.3. antamien linjausten mukaan myös kirjastot suljetaan 13.5. asti. Tämä todella tarkoittaa sitä, että fyysisen aineiston lainauksesta/jakelusta eri muodoissa tulee kirjastoissa luopua. Linjaus ei erottele isoja ja pieniä kirjastoja; kaikkien osalta osapuolina on ihmisiä, joita on tarkoitus suojella.

Eri toimijat ovat tämän linjauksen jälkeen esittäneet tarkentavia kysymyksiä sulkemisten suhteen. Kirjastotoimessa akuutein kysymys on ollut kirjakassien ja poistokirjojen antaminen asiakkaille rajatusti. Tähän liittyvän vastauksen laatimiseen ovat osallistuneet sekä Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat että Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualueiden asiantuntijat aluehallintovirastoissa.

Kirjastojen sulkemisen tavoitteena on ehkäistä tartuntoja

Kirjastojen sulkemisen tavoitteena on ehkäistä koronatartuntojen etenemistä. THL:n mukaan koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisara- ja kosketustartuntana, kun henkilö yskii tai aivastaa. Olennainen leviämistä estävä toimenpide on ihmisten välisten kontaktien välttäminen.

Lisäksi on hyvin mahdollista, että kirjoja hakiessa syntyy ruuhkia, kun asiakkaat hakevat kirjojaan.

Väliaikaisilla ratkaisuilla voi tapauskohtaisesti olla vaikutusta myös kirjastorakennuksen poistumisturvallisuuteen. Poistumisteille ei edes väliaikaisesti saa kasata tavaroita, kuten kirjakasseja tai mahdollisia noutohyllyköitä ottamatta huomioon paloturvallisuusmääräyksiä.

Rajoituksella suojellaan asiakkaiden ja henkilökunnan terveyttä

Rajauksen lähtökohtana on asiakkaiden ja henkilökunnan terveyden suojelu tässä pandemiatilanteessa THL:n antamien ohjeiden mukaan. Nyt täytyy hetkeksi laittaa syrjään kirjastoissakin syvälle juurtunut toimintatapa palvella asiakkaat totutun perusteellisesti.  Asiakkaat kyllä ymmärtävät tämän ihmisten hengen ja terveyden suojelun, jonka perusteella valtioneuvosto linjauksia antaa. Toiminnan turvallisuutta näistä lähtökohdista ei pysty takaamaan tässä tilanteessa. Ruoka- ja lääkejakelu ovat asia erikseen.

Olemme kaikki yhteisellä asialla ja me kaikki voimme vaikuttaa omalla toiminnallamme siihen, että epidemian räjähdysmäinen leviäminen saataisiin hillittyä.

Kaikkien pitäisi noudattaa viranomaisten ohjeita, suosituksia ja määräyksiä lähikontaktien välttämisestä. Jos jokin asia ei ole erikseen kielletty, ei tarkoita sitä, että se olisi vastuullista ja järkevää toimintaa. Me teemme omat päätöksemme ja linjauksemme lakien puitteissa hallituksen ohjeistusten mukaisesti.

 

Kirjastot ja korona (Tiedote 26.3.2020)

Kirjastojen sulkemisen tavoitteena on ehkäistä koronatartuntojen etenemistä. THL:n mukaan koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisara- ja kosketustartuntana, kun henkilö yskii tai aivastaa. Olennainen leviämistä estävä toimenpide on sosiaalisten kontaktien välttäminen.

Kirjaston eri palvelumuotoja on tarkasteltava ennen kaikkea sekä henkilökunnan että asiakkaiden henkilöturvallisuuden kannalta. Aluehallintovirasto ei suosittele tässä tilanteessa ottamaan käyttöön sellaisia palveluja, jotka edesauttavat tartuntojen leviämistä.

Kirjasto palvelee edelleen asiakkaitaan e-aineistoilla.

Valtioneuvosto on linjannut, että mm. kirjastot pidetään suljettuina eivätkä kirjastoautot liikennöi 18.3.-13.4.2020 välisenä aikana.

https://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/valtioneuvoston-linjaus-suosituksista-varhaiskasvatuksen-esiopetuksen-perusopetuksen-lukio-ja-ammatillisen-koulutuksen-korkeakoulutuksen-vapaan-sivist

Yli kymmenen hengen kokoontumisia ei saa järjestää.

AVIn sivuilla lisätietoja, mm. vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin mm. liittyen valtionavustusten käyttöön poikkeustilanteessa.

http://www.avi.fi/web/avi/usein-kysytyt-kysymykset

Kirjastot voivat palvella edelleen asiakkaitaan verkon kautta.

Olemme nyt poikkeustilassa, jollaista emme ole aikaisemmin kokeneet. Mutta kyllä tästä selvitään, yhdessä.

Pitäkää huolta itsestänne ja toisista. Olkaa yhteydessä tarvittaessa alueenne kirjastotoimen ylitarkastajaan sähköpostilla ja puhelimitse.

 

Kirjastotoimen uutiskirje

2020

2019

2018

2017

Tietoa alueelta

Asiasta ei ole alueellista lisätietoa
Päivitetty

Oikopolut

muualla verkossa

Alueelliset linkit

Asiasta ei ole alueellista lisätietoa