Tiedotteet 2017

Tarttuvaa lohikalojen IHN-virusta löytyi Suomesta ensi kertaa (Pohjois-Suomi)

Pohjois-Pohjanmaalla Iissä sijaitsevasta merialueen kalanviljelylaitoksesta on löytynyt kirjolohista tarttuvaa IHN-virusta, joka aiheuttaa vertamuodostavan kudoksen kuoliotautia (infectious haematopoietic necrosis). Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun IHN-virusta todetaan Suomessa. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on perustanut taudin löytöpaikan ympärille rajoitusvyöhykkeen sekä määrännyt vyöhykkeellä toimivat kalalaitokset elävien kalojen siirtokieltoon. Alueella voi kuitenkin kalastaa normaalisti. 

IHN-tauti on lakisääteisesti vastustettava, helposti leviäviin eläintauteihin luokiteltu tauti, jonka aiheuttaa rhabdovirus. Se voi tarttua lohikalojen lisäksi muihinkin kalalajeihin, esimerkiksi haukiin ja ankeriaisiin. Tauti leviää sairaiden kalojen, oireettomien kantajien ja ympäristön välityksellä.

Tautiin ei ole olemassa lääkettä eikä rokotetta. Ihmisiin IHN-tauti ei tartu ja kalaa voi Suomessa syödä normaalisti. Myöskään muille tasalämpöisille eläimille, kuten koirille ja kissoille IHN-tauti tai siihen sairastuneen kalan syöminen eivät aiheuta terveysvaaraa.

IHN-virus löydettiin kalanviljelylaitokselle tehdyssä normaalissa kalatautiseurannassa. Kalanäytteet toimitettiin Eviraan, jossa IHN-virustartunta todettiin.

Tautiin sairastuneet kalat ovat tyypillisesti tummia väriltään ja saattavat uida epänormaalisti tehden esimerkiksi spiraalimaisia tai syöksähteleviä uintiliikkeitä. Muina oireina ovat anemia, nesteen kertyminen vatsaonteloon ja pistemäiset verenvuodot erityisesti vatsaontelon rasvassa ja uimarakossa. IHN aiheuttaa kuolleisuutta yleensä alle 2 kuukauden ikäisillä kaloilla.

IHN-tautiin viittaavista oireista on ilmoitettava viipymättä virkaeläinlääkärille, joka huolehtii tarvittavien näytteiden lähettämisestä Eviraan. Samankaltaisia oireita aiheuttavat myös muut kalataudit eikä diagnoosia voi tehdä pelkästään kalan oireiden tai havaittujen muutosten perusteella.

Taudin esiintymisellä Suomessa voi olla vaikutuksia elävien kalojen ja niistä saatavien tuotteiden vientiin vastaanottajamaan ehdoista riippuen. IHN-tautia esiintyy Pohjois-Amerikassa, Aasiassa, useissa Euroopan maissa ja Venäjällä.

Evira tiedottaa tapaukseen liittyvistä jatkotutkimuksista ja toimenpiteistä myöhemmin.

Lisätiedot:

Erikoistutkija Tuija Kantala, p. 050 323 6050 (kalojen virustaudit)
Erikoistutkija, tutkimusprofessori Perttu Koski, p. 040 569 4541 (kalataudit ja -tautidiagnostiikka)
Yksikönjohtaja Terhi Laaksonen, p. 040 159 5812 (eläintautien valvonta)

Eviran internet-sivut https://www.evira.fi/

Lisätietoja Pohjois-Suomen aluehallintoviraston osalta läänineläinlääkäri Anitta Massinen, puh. 0295 017 586

 


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa

Oikopolut

Tiedotearkisto