Tiedotteet 2020

Tälle sivulle on koottu vuonna 2020 julkaistut aluehallintoviraston (AVI) tiedotteet. Alueelliset tiedotteet löydät valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kartasta haluamasi alueen.

Tiedotteet 2020

Särmäyspuristimen vaarojen selvittämisen ja poistamisen laiminlyönnistä yhteisösakko

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on 21.4.2020 tuominnut Suomen Kanttauspalvelu Oy:n työturvallisuusrikoksesta 13 000 euron suuruiseen yhteisösakkoon.

Oikeudessa käsiteltävä oleva asia tuli ilmi, kun yhtiön tiloissa sattui 9.11.2017 työtapaturma, jossa yhtiön työntekijä loukkaantui. Työntekijä oli työskennellyt särmäyspuristimella, jossa koneen ylätyökalun ja taivutettavan kappaleen välinen etäisyys oli niin suuri, että työntekijän sormien oli mahdollista mahtua ko. väliin ja joutua kosketuksiin koneen vaara-alueen kanssa. Tästä seurasi, että työntekijän sormesta leikkaantui pala pois.

Työsuojeluviranomainen katsoi, että työnantaja ei ollut riittävästi selvittänyt työvälineen vaaroja ja poistanut niitä. Mikäli vaarat olisi selvitetty ja poistettu työturvallisuusmääräysten edellyttämällä tavalla, olisi vaara-alueelle pääsy estetty ensisijaisesti teknisin toimenpitein.

Käräjäoikeus totesi tuomiossaan, että kyseinen yhtiö toimii metallintaivuttamisen alalla, jossa riski juuri tämän tyyppiseen tapahtumaan on suuri. Käräjäoikeus piti rangaistusta korottavana seikkana sitä, että työnantajalle oli jo aikaisemmin annettu viranomaisohjausta työpaikan tapaturman ja ammattitautien vaarojen selvittämisestä ja arvioinnista. Käräjäoikeus arvioi yhteisösakon määrää ottamalla huomioon mm. yhtiön taloudellisen aseman. Vaikka varsinaista selvitystä nyt vallitsevan pandemiatilanteen vaikutuksista yhtiön toimintaan ei esitetty, käräjäoikeus totesi uskovansa, että tilanne on pandemian vuoksi tosiasiassa vaikea. Tämän seikan käräjäoikeus otti huomioon yhteisösakon määrää alentavana seikkana.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa, että työnantaja on vastuussa työpaikan turvallisesta työympäristöstä. Vaara- ja haittatekijöiden syntyminen tulee ensisijaisesti ennakolta estää, mikä taas edellyttää vaarojen selvittämistä ja tunnistamista. Työvälineissä havaitut vaarat tulee ensisijaisesti poistaa vaara-alueelle pääsyn estävin teknisin toimin, eikä puutteita koneiden suojaamisessa voida korvata työntekijöille annettavilla varoituksilla tai ohjeilla.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden asia nro R 20/317.

Lisätietoja  Lakimies Sini Hernesaho, puh. 0295 018 644


Päivitetty