Yksilön ja hänen elinympäristönsä terveydensuojelu kuuluu yhtenä osana Kansanterveyslain tarkoittamaan ennalta ehkäisevään kansanterveystyöhön. Terveyden edistämistä toteutetaan kansanterveystyössä niillä keinoin, jotka ovat terveydenhuollon käytössä mm. elinympäristön vaaratekijöiden tunnistamisella ja poistamisella tai niiden vaikutuksen minimoimalla, sekä elinympäristön terveellisyyttä parantamalla.
Terveydensuojelu perustuu terveydensuojelulakiin ja sen perusteella annettuihin alemmanasteisiin säädöksiin. Terveydensuojelun tarkoituksena on väestön ja yksilön terveyden ylläpitäminen ja edistäminen sekä ennalta ehkäistä, vähentää ja poistaa sellaisia elinympäristössä esiintyviä tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa terveyshaittaa.
- Elinympäristöön vaikuttava toiminta on suunniteltava ja järjestettävä siten, että väestön ja yksilön terveyttä ylläpidetään ja edistetään.
- Elinympäristöön vaikuttavaa toimintaa on harjoitettava siten, että terveyshaittojen syntyminen mahdollisuuksien mukaan estyy.
Terveydensuojelussa terveyshaitalla tarkoitetaan ihmisessä todettavaa sairautta, muuta terveydenhäiriötä tai sellaisen tekijän tai olosuhteen esiintymistä, joka voi vähentää väestön tai yksilön elinympäristön terveellisyyttä.
Terveydensuojelun tärkeimpiä osa-alueita ovat
- terveyshaittojen selvittäminen ja arviointi,
- talousveden, uimaveden ja uima-allasveden valvonta
- asuntojen ja muiden oleskelutilojen sekä yleisten alueiden terveydelliset vaatimukset (fysikaaliset, mikrobiologiset ja kemialliset olosuhteet ja tekijät, sisäilman laatu, radon ja melu, vahinkoeläinten valvonta)
- jätteiden ja jätevesien yleiset vaatimukset ja haitattomuus sekä
- muu elinympäristön terveellisyys ja hygieeniset järjestelyt (ilmoituksen varainen toiminta, suuret yleisötilaisuudet)
Terveydensuojelun yleisen suunnittelun ja valvonnan ylin johto ja ohjaus kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle. Sosiaali- ja terveysala lupa- ja valvontavirasto ohjaa terveydensuojelulakia ja sen nojalla annettujen säännösten toimeenpanoa ja valvontaa.
Aluehallintovirasto ohjaa ja valvoo terveydensuojelua viraston alueella sekä arvioi kuntien terveydensuojelun valvontasuunnitelmat ja niiden toteutumista.
Talousveden valvonta
Uimaveden valvonta
Kunnan terveydensuojeluviranomainen ja terveydensuojelutehtävät
Kunnissa terveydensuojeluun kuuluvista tehtävistä huolehtii kunnan määräämä lautakunta tai muu toimijäseninen toimielin (kunnan terveydensuojeluviranomainen). Kunta voi sopia toisen kunnan tai kuntayhtymän kanssa, että kunnalle tai sen viranomaiselle tässä laissa säädetty tehtävä, annetaan virkavastuulla toisen kunnan tai kuntayhtymän viranhaltijan hoidettavaksi.
Kunnan tehtävänä on alueellaan edistää ja valvoa terveydensuojelua siten, että asukkaille turvataan terveellinen elinympäristö. Kunnan on tiedotettava terveydensuojelusta ja järjestettävä terveydensuojelua koskevaa ohjausta ja neuvontaa.
Kunnan tehtävänä on huolehtia alueellaan terveydensuojelulain soveltamisalaan liittyvien Euroopan yhteisön asetusten noudattamisen valvonnasta.
Kunnan terveydensuojeluviranomaisen on yhteistyössä muiden viranomaisten ja laitosten kanssa ennakolta varauduttava erityistilanteiden aiheuttamien terveyshaittojen ehkäisemiseksi, selvittämiseksi ja poistamiseksi tarvittaviin valmius- ja varotoimenpiteisiin (erityistilanteisiin varautuminen).
Kunnan tulee laatia ja hyväksyä säännöllistä valvontaa koskeva terveydensuojelun valvontasuunnitelma (kunnan valvontasuunnitelma) siten, että valvonta on laadukasta, säännöllistä ja terveyshaittoja ehkäisevää. Valvontasuunnitelman tulee sisältää vähintään seuraavat tiedot: tarkastusten sisällön määrittely, valvontakohteiden tarkastustiheys, kunnan toimesta tapahtuva näytteenotto ja näytteiden tutkiminen, valvontasuunnitelman toteutumisen arviointi sekä hyväksytyt laboratoriot, joihin valvonta tukeutuu.
Terveydensuojelua koskeviin kysymyksiin antavat lisätietoa ympäristöterveydenhuollon ylitarkastajat
Mikkelissä: Anne-Kaarina Lyytinen (virkavapaalla), sijainen Päivi Määttä, (toimipaikka Kuopiossa) p. 040 025 1805
Kuopiossa: Eeva-Liisa Launonen p. 040 743 0987
Joensuussa: Ulla Ahonen p. 040 563 4971
sähköposti: etunimi.sukunimi(at)avi.fi