Ylijohtaja Elli Aaltonen toivoo itäsuomalaisilta kansanedustajilta vielä keinoja Kuopio-Kouvola junaliikenteen ylläpitämiseen nykyisellään. Jo aikaisemmin esille nostamani Kouvola-Kuopio junayhteyden lakkauttaminen hankaloittaa varmasti monen ihmisen liikkumista, samoin aluehallinnon kolmen toimipaikan välistä liikkuvuutta, tässä tapauksessa Mikkelin ja Kuopion välillä, Elli Aaltonen korostaa. Hän toteaa, että junavuoron lakkautus näyttää varmalle, ellei Eduskunta anna lisärahoitusta, jolla VR voi estää supistuksen.
Ylijohtaja Elli Aaltonen toistaa jälleen kerran toiveen valtion aluehallinnon vuoden 2011 määrärahamomentin pitämisestä vähintään vuoden 2010 tasolla. Toisena vaihtoehtona ylijohtaja esittää tuottavuustavoitteiden siirtämistä alkuvuosista vuosille 2013 ja 2014, jolloin aluehallinnolle jäisi vähän parempi mahdollisuus toimintakyvyn ylläpitämiseen vasta uusitussa organisaatiossa. Alustavat laskelmat valtion aluehallinnon ja tässä tapauksessa aluehallintovirastojen vuoden 2011 määrärahaesityksestä osoittavat, että ensi vuosi on taloudellisesti tiukka, vielä tiukempi kuin kuluva vuosi.