Itä-Suomen aluehallintovirasto on käsitellyt vuoden 2011 loppuun mennessä yhteensä 824 kappaletta alkoholijuomien anniskelu- ja vähittäismyyntilupaa koskevia hakemuksia tai niiden muutoksia. Kaikki luvanhakijat, jotka ovat täyttäneet luvan myöntämisen edellytykset, ovat saaneet hakemansa luvat kiireestä huolimatta. Aluehallintovirasto korostaa, että luvanhakija voi itse vaikuttaa asiansa käsittelyyn huolehtimalla jo hakemuksen jättövaiheessa kaikki tarvittavat liitteet hakemuksensa oheen. Valitettavan usein lupaviranomainen joutuu pyytämään täydennyksiä luvanhakijalta, joka osaltaan viivästyttää hakemuksen käsittelyä. Aluehallintovirasto kehottaakin luvanhakijoita tutustumaan huolellisesti hakemukseen ja toimittamaan hakemuksessa mainitut liitteet hakemuksen ohessa.
Itä-Suomen aluehallintovirasto käsitteli vuoden loppuun mennessä yhteensä 264 alkoholin myyntiin ja anniskeluun liittyvää valvonta-asiaa. Lupia peruutettiin määräajaksi 16 ja pysyvästi 15 tapauksessa. Pysyvien peruutuksien taustalla olevat syyt olivat pääasiallisesti taloudellisten edellytyksien puuttuminen, muun muassa huomattavat ja/tai toistuvat verovelat ja/tai muutoin todettu kykenemättömyys vastata veloistaan tai konkurssi. Määräaikaisten peruutuksien taustalla olivat alkoholilainsäännösten rikkominen, alkoholijuomien myyminen alaikäisille tai verovelat sekä ilmoituslaiminlyönnit. Suurin osa annetuista seuraamuksista oli kirjallisia huomautuksia ja varoituksia alkoholisäännösten rikkomuksista.
Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella oli vuoden 2011 lopussa yhteensä 884 anniskelupaikkaa ja 813 vähittäismyyntipaikkaa. Jatkoaikalupa eli lupa anniskella alkoholijuomia kello 01.30:n jälkeen oli 104 anniskelupaikalla. Itä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt vuoden loppuun mennessä yhteensä 499 tarkastusta niin anniskelu kuin vähittäismyyntipaikkoihin ja 31 jatkoaikapaikkoihin. Valvonta kohdistettiin riskiperusteisesti.
Lisätietoja: ylitarkastaja Ulla Kuosmanen, p. 040 511 8190, ulla.kuosmanen@avi.fi.