Vanhustenhuollon haasteena tulevaisuudessa on ikääntyneiden määrän kasvuun liittyvä hoidon ja huolenpidon tarpeen lisääntyminen niin Nurmeksessa kuin monessa muussakin itäsuomalaisessa kunnassa, totesi ylijohtaja Elli Aaltonen juhlapuheessaan Nurmeksen kaupungin palvelukeskuksen vihkiäisjuhlassa keskiviikkona 1.2.2012 klo 13. Ylijohtaja kävi läpi puheessaan myös käynnissä olevaa kunta- ja palvelurakenneselvitystä.
Mitä tällaisen Suomen ja Itä-Suomen, tällaisen Nurmeksen, tulisi sitten pienen, mutta ikääntyvän alueensa eteen tehdä?
Teknologiaa tarvitaan ikääntyneiden toimintakykyä ja omatoimisuutta edistäviin ratkaisuihin. Teknologiaa voidaan käyttää avohoidollisiin ja itsenäiseen suoriutumiseen kannustaviin palveluihin. Teknologiaa voidaan käyttää entistä enemmän ikäihmisille suunnattuihin neuvontapalveluihin, yhteydenottoon ja palautteen antoon.
Teknologia ei kuitenkaan yksin riitä. Kuntoutus ajoissa siirtää työvoiman tarvetta myöhempiin vuosiin, jonne sitä nykyisten henkilöstötarveselvitysten perusteella juuri tarvitaankin.
Kuntoutuksen ja teknologian lisäksi tarvitaan lisää kotihoitoa ja koteihin vietäviä palveluja. Omassa kodissa toteutuu parhaiten omatoimisuus, omaisten tuki ja lähiyhteisöllisyys. Olemme liian herkästi rajaamassa hoivan ja hoidon laitos- ja asumispalveluihin. Uuteen ikääntymisen ajatteluun kuuluu kodin yhteyteen järjestetyt hoito, hoiva, virikkeet ja kuntoutus.
Haluamme pitkää, omatoimista, tervettä vanhuutta mahdollisimman monta vuotta. Silloin kannattaa ottaa etunoja. Satsata ehkäisevään terveydenhoitoon, jotta sairaudet eivät yllättäisi. Satsata kuntoutukseen, jotta pystymme liikkumaan. Ja satsata kotihoitoon ja lähipalveluihin, että ei tarvitse hakea palveluja kaukaa.
Uutta vanhuspalvelulakiakin tulisi rakentaa samalla menetelmällä. Omaishoito, kotiapu ja kuntoutus ja niihin liittyvät resurssit ja mitoitukset olisivat yhtä tärkeitä kuin vastaaminen akuuttiin pitkäaikaishoidon järjestelyyn. Samoin kuntarakenteisiin liittyvät palvelujen rakenteet tulisi ikääntyvässä Suomessa valmistella siten, että peruskunta pystyy vastaamaan vähintäänkin ikääntyvien tarvitsemista koti- ja asumispalveluista ja perusterveydenhoidosta.
Ylijohtaja kuvasi meneillään olevan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen aikataulua. Kunnat tulevat saamaan ensi viikolla yli 400-sivuisen selvityksen alue - ja kuntatarkasteluineen, joka on perusselvitys 14.2.2012 käynnistyvään valtiovarainministeriön aluekierrokseen. Kunnat ovat omassa asiassaan avainasemassa tässä päätöksenteossa ja tulevissa kuulemistilaisuuksissa. Ylijohtaja esitti omana näkemyksenään, että on kuntarakenne mikä tahansa, sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet tulisi perustua tähän pohjaan. Näin vältetään useita erillisiä hallintoja ja kunnan perustehtävien siirtymisestä kunnan ulkopuolisille toimijoille.
Myös kansainvälisyys ja usko maahanmuuton mukanaan tuomiin hyötyihin voi tulevaisuudessa olla toimiva ratkaisu vanhustenhoitoon – tulevaisuuden ”kotivara” ikääntyneille, muistutti Elli Aaltonen erilaisista selviytymiskeinoista ikääntyvässä Itä-Suomessa.
Kyrölä on monen palvelun keskus. Täällä on ymmärretty, että palvelukeskukseen tulo ei ole iäkkään oman aktiivisuuden ja kuntoutuksen ohittamista, vaan päinvastoin. Nyt toteutetun korjauksen idea oli ”käsi sydämellä asukasta kuullen ja kunnioittaen”. Yksilölliset asuinhuoneistot ja hygieniatilat, talviulkoilua varten lasitetut terassit ja puutarhan hoitomahdollisuudet. Kaikki nämä tekijät lähtevät arvoista ja ikäihmisten kunnioituksesta. Yksi keskeinen asia on ollut turvallisuus, jota parannettiin korjauksen myötä automaattisella sprinklerijärjestelmällä ja uusitulla hoitajakutsujärjestelmällä – teknologiaa tehokkaasti hyödyntäen, onnitteli Elli Aaltonen Nurmeksen Kyrölän palvelukeskuksen asukkaita ja henkilökuntaa uusitun palvelukeskuksen tilojen valmistumisesta.
Lisätietoja: ylijohtaja Elli Aaltonen, p. 040 567 5308