Koulukuvausta harjoittavien valokuvaamoiden hinnat vaihtelevat huomattavasti. Tämä käy ilmi Lounais-Suomen aluehallintoviraston tekemästä valtakunnallisesta koulukuvien hintavertailusta toukokuussa 2011. Halvimmillaan koulukuvalajitelman voi saada 11,50 eurolla ja kalleimmillaan 51 eurolla keskihinnan ollessa 22,10 euroa. Kyselyyn vastasi 43 yritystä eri puolilta Suomea.
Valokuvaamoilta pyydettiin tarjousta
Selvityksen esimerkkitapauksessa oletettiin, että ala-asteen koulussa on 12 luokkaa, joissa on yhteensä 300 oppilasta. Koulun rehtori esittää tarjouspyynnön yhden ja kolmen vuoden mittaisesta kuvaussopimuksesta syksyllä 2011 järjestettävää koulukuvausta varten.
Selvityksessä vertailtiin kuvaamoiden edullisimpia tarjouksia kuvalajitelmista kouluille syksyn 2011 koulukuvauksia varten yhden ja kolmen vuoden kuvaussopimuksissa. Suurimmalla osalla kuvaamoja kuvaussopimuksen pituus ei vaikuttanut hintaan. Hintavertailussa huomioitiin hintahaarukan alimmat hinnat.
Kuvaamoiden tarjoamat kuvalajitelmat olivat sisällöltään hyvin erilaisia, mikä vaikeutti hintavertailua. Esimerkiksi muotokuvien lukumäärä kuvalajitelmissa vaihteli yhdestä kolmeentoista. Eniten tarjottu kuvalajitelma sisälsi kaksi muotokuvaa kuvakoossa 10x15 cm, ryhmäkuvan ja tarra-arkin. Saatavana oli myös mm. mustavalkokuvia ja kuvia eri ilmeillä. Kuvalajitelman alin tarjottu hinta oli 11,50 euroa ja ylin hinta 51 euroa. Lajitelman keskihinnaksi tuli 22,10 euroa.
Järjestelykorvaus on kuvaamon koululle maksama korvaus siitä, että koulu mm. antaa tilan kuvaajan käyttöön. Lähes kaikkien valokuvaamoiden tarjouksiin kuului järjestelykorvaus, joka oli 1,00 - 5,80 euroa/valokuvattu oppilas: Jos koulu olisi halunnut esimerkiksi 5 euron korvauksen/oppilas, 300 oppilaan koulu olisi saanut 1500 euroa. Tämän vanhemmat voivat joutua maksamaan kuvien hinnassa. Osa kuvaamoista mainitsi tarjouksessaan, että jos koulu ei halua järjestelykorvausta, tämä voidaan hyvittää kuvalajitelman hinnassa.
Valokuvaamoiden tarjoamat lisäedut koululle
Yhden vuoden kuvaussopimuksissa valokuvaamoiden eniten tarjoama lisäetu oli henkilökunnan maksuttomat kuvat. Seuraavaksi yleisintä oli järjestelykorvauksen tarjoaminen. Lisäksi tarjottiin mm. luokkakuvia arkistokansiossa koululle. Kolmen vuoden kuvaussopimuksiin kuului enemmän lisäetuja kuten 500 - 900 euron suuruinen korvaus koululle (stipendirahasto ym.). Muita lisäetuja koululle olivat mm. tavaralahjat kuten digikamera.
Opetushallitus suosittaa kesäkuussa 2011 antamassaan ohjeistuksessa, ettei järjestelykorvausta maksettaisi eikä tavarakylkiäisiä annettaisi. Koulut voivat kuitenkin periä valokuvaamoilta rahakorvausta kouluille aiheutuneiden lisämenojen kattamiseksi.
Lisätilauskuvissa suuria hintaeroja
Selvityksen esimerkkitapauksessa oletettiin, että lisätilauskuvina myydään väri-, mustavalko- ja ruskeasävyisiä seepiakuvia kuvakoissa 10x15 cm, 13x18 cm ja 20x30 cm sekä kaveri-, ryhmä- ja tarrakuvia.
Kymppikuvan (10x15 cm) hinta oli 2,50 - 8,95 euroa ja sen keskihinta 6,71 euroa. Suurennuskoon (13x18 cm) hinnaksi tuli 5,18 - 12,00 euroa, keskihinnaksi 9,03 euroa. Suurin hintaero oli suurennuskoossa (20x30 cm), jonka hinta vaihteli 3,50 eurosta 24,00 euroon keskihinnan ollessa 15,38 euroa. Kaverikuvat (eri kuvakokoja) olivat hinnoiltaan 2,00 - 11,95 euroa, keskihinta 7,33 euroa. Ryhmä- ja tarrakuvissa vertailtiin edullisimpia kuvaamoiden ilmoittamia hintoja. Ryhmäkuvien (eri kuvakokoja) hinta oli 4,00 - 13,00 euroa keskihinnan ollessa 7,72 euroa. 9-18 tarrakuvaa sisältävien tarrakuva-arkkien hinnaksi tuli 4,00 - 12,00 euroa. Niiden keskihinta oli 8,43 euroa.
Selvityksessä kävi ilmi, että lisätilauskuvien postituskulut voivat vaihdella kuvien hintaan sisältyvistä kuluista 6,95 euroon/toimitus.
Hintavertailun toteuttaminen
Koulukuvien hintavertailu toteutettiin kirjekyselynä. Selvityksessä vertailun kohteena olivat kuvalajitelmien edullisimmat hinnat ja lisätilauskuvien hinnat syksyllä 2011 järjestettävässä koulukuvauksessa.
Valokuvaamot valittiin Internetistä löytyvien yhteystietojen perusteella. Selvityksessä oli mukana yhteensä 58 kuvaamoa, joista 46 harjoitti koulukuvausta. Palautusaikaan mennessä vastanneita oli 43. Selvityksen hinnat perustuvat kuvaamoiden Lounais-Suomen aluehallintovirastolle antamiin tietoihin.
Lisätietoja:
esittelijä Tanja Nurmi p. 040 488 0798
tarkastaja Kaarina Söderström p. 040 176 8111
Liite:
taulukko
Julkaisu koulukuvien hintavertailusta (PDF) löytyy osoitteesta: www.avi.fi/lounais (Kilpailu- ja kuluttaja-asiat>Hintavertailut)