Aluehallintovirasto
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Pelastustoimi ja varautuminen
Peruspalvelut ja oikeusturva
Poliisi
Työsuojelu
Ympäristöluvat
Virastot

5.8.2010 

Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Yritysnumeroiden hintamerkinnöissä edelleen puutteita 

Lounais-Suomen aluehallintovirasto valvoi kesän aikana tehostetusti valtakunnallisten yritysnumeroiden hintojen ilmoittamista markkinoinnissa. Valvonta oli jatkoa Länsi-Suomen lääninhallituksen viime kesänä tekemälle valvonnalle. Puhelujen hintojen ilmoittelu oli parantunut selvästi viime vuoteen verrattuna, mutta huomautettavaa oli edelleen.

Aluehallintoviraston valvonnassa tarkistettiin touko–heinäkuun aikana yhteensä noin 150 varsinaissuomalaisen yrityksen lehtimainokset tai verkkosivut. Noin puolessa puhelun hinta ilmoitettiin selkeästi. Lopuista hintamerkintä puuttui täysin, tai se oli merkitty epäselvästi. Huomautuksia lähetettiin kaikkiaan 62 yritykselle. Näistä 26 yritykselle oli lähetetty huomautus jo viime vuonna.

Kuluttajan on hankalaa selvittää valtakunnalliseen yritysnumeroon soitetun puhelun hinta, ellei sitä ilmoiteta mainoksessa tai esimerkiksi verkkosivuilla. Hintaan vaikuttaa operaattorin numero sekä se, soittaako lanka- vai matkapuhelimesta. Yritysnumeroissa myös jonotusaika on maksullista, joten pitkästä puhelusta voi seurata kuluttajalle kallis yllätys puhelinlaskun yhteydessä.

Valtakunnalliset yritysnumerot ovat operaattorien yrityksille tarjoamia puhelinnumeroita, joihin soittaminen voi maksaa paikallisverkkomaksun tai matkapuhelumaksun lisäksi 3–22 s/min. Joidenkin operaattorien yritysnumeroiden hinta määräytyy kiinteän kertamaksun lisäksi ajan mukaan. Yritysnumeroiden ajantasaiset hintatiedot ovat esillä Viestintäviraston verkkosivuilla www.ficora.fi.

Operaattorin vastuulla on huolehtia, että käyttäjäyritykset ovat tietoisia velvollisuudestaan ilmoittaa puhelun hinta markkinoinnissaan. Aluehallintovirasto havaitsi kuitenkin valvonnan yhteydessä, etteivät yrittäjät ole saaneet operaattoreilta tietoa yritysnumeron maksullisuudesta tai siitä, että hinta pitää ilmoittaa kuluttajalle.

Hinnan ilmoittaminen perustuu kuluttajansuojalain markkinointisäännöksiin, joiden mukaan kuluttajan taloudellisen turvallisuuden kannalta tarpeelliset tiedot on kerrottava. Yrityksen, joka antaa kuluttajalle yhteystietonaan yritysnumeron, tulee huolehtia siitä, että kaikki numeroon soittavat tietävät puhelun hinnan. Hinta on kerrottava aina, kun numero annetaan asiakkaalle ja mainitaan mainoksissa tai luetteloissa.

Lisätietoja:
Tarkastaja Helena Pousi 040 531 4256