|
Tukea opetustoimen henkilöstön osaamiseen Osaava -avustukset jaettu Pohjois-Suomen AVIssa
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt opetustoimen henkilöstön kehittämisohjelman (OSAAVA) mukaisille hankkeille yhteensä 734 000 €. Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon tuli yhteensä 15 hakemusta, joista kahdeksan oli usean aluehallintoviraston rajat ylittäviä hankkeita.
Myönteisen päätöksen sai kahdeksan kehittämisverkostoa, joista kolme on aluehallintovirastorajat ylittäviä verkostoja. Avustusta saaneet hankkeet edustivat perusopetusta, lukiokoulutusta, ammatillista koulutusta sekä vapaata sivistystyötä. Rahoituksen saamisen edellytyksenä oli vähintään kahden koulutuksen järjestäjän muodostama verkosto.
Hankkeiden tavoitteena on kehittää alueellisia ja paikallisia toimintamalleja, joilla voidaan varmistaa opetustoimen henkilöstön osaaminen. Verkostoissa laaditaan osaamistarvekartoituksia, suunnitellaan ja toteutetaan täydennyskoulutusta sekä kehitetään uusia työelämälähtöisiä osaamisen kehittämisen muotoja. Hankkeisiin sisältyvissä täydennyskoulutuksissa painottuivat tietoyhteiskuntaosaaminen, työhyvinvointi, opetuksen laatutyö sekä opettajuuteen liittyvän osaamisen lisääminen. Koulutusta tarjotaan erityisesti niille henkilöstöryhmille, joille ei ole ollut riittävää tarjontaa.
- Osaava henkilöstö erityisopetuksessa (hakija: Ammattiopisto Luovi, Oulu, verkoston muut jäsenet: Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus, Tervaväylän koulu), myönnetty avustus 120 000 €
- Osaava Oulun Eteläinen (hakija: Haapajärven kaupunki, mukana olevat kunnat: Alavieska, Kalajoki, Kärsämäki, Merijärvi, Nivala, Oulainen, Pyhäjärvi, Reisjärvi, Sievi ja Ylivieska), myönnetty avustus 125 000 €
- KOTVA 2010 Kansalaisopistojen opetushenkilöstön täydennyskoulutuksen ja itsearvioinnin kehittämisen ja mallintamisen tukihanke (hakija: Jokihelmen Opisto, muut verkoston jäsenet: Iin kansalaisopisto, Jokilatvan opisto, Kalajoen kansalaisopisto, Kiiminkijoen opisto, Kuusamon kansalaisopisto, Lakeuden kansalaisopisto, Oulujoki-opisto, Oulujärven kansalaisopisto, Oulun kansalaisopisto, Oulu-opisto, Oulunsalon kansalaisopisto, Pudasjärven kansalaisopisto, Raahe-opisto, Ruukin kansalaisopisto, Taivalkosken kansalaisopisto ja Ylivieskan kansalaisopisto), myönnetty avustus 85 000 €
- Kainuun Osaajat (hakija: Kajaanin kaupunki, muut verkoston jäsenet: Kainuun kunnat, Kainuun maakunta -kuntayhtymä, Kainuun kuntien ylläpitämät ja yksityiset kansalaisopistot ja Kainuun opisto), myönnetty avustus 127 000 €
- Opetus- ja hallintohenkilöstön koulutusohjelma (hakija: Nuorten Ystävät ry, muut verkoston jäsenet: Limingan koulutuskeskus), myönnetty avustus 12 000 €
- Osaava Verso (hakija: Oulun seudun koulutuskuntayhtymä, muut verkoston jäsenet: Oulun Aikuiskoulutuskeskus, Oulun Diakoniaopisto, Oulun Palvelualan Opisto, Kainuun ammattiopisto, Haapaveden ammattiopisto, Raahen ammattiopisto, Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä), myönnetty avustus 170 000 €
- Yksityiset osaamisen kehittämisessä (hakija: Raahen Porvari- ja Kauppakoulurahasto, muut verkoston jäsenet: Raahen Porvari- ja Kauppakoulu, PSK-Aikuisopisto, Haapaveden Opisto, Oulun Palvelualan Opisto, Oulun Diakoniaopisto, Pohjola Opisto ja Kalajoen Kristillinen Opisto), myönnetty avustus 60 000 €
- Opetuksen laatutyön, työhyvinvoinnin ja voimaantumisen kulttuurin kehittämishanke (hakija: Raahen kaupunki, muut verkoston jäsenet: Vihannin Siikajoen ja Pyhäjoen kunnat), myönnetty avustus 35 000 €
Lisätietoja: Koulutoimentarkastaja Arja-Sisko Holappa, gsm 0400 932 580, arja-sisko.holappa@avi.fi
Ohjelman tavoitteet:
Liite: kartta Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueella rahoitusta saaneiden verkostojen jäsenistä koulutusasteittain.
|
|
|